Löyly sai Ruusun

Rakentamisen Ruusu 2016 -tunnustuspalkinto myönnettiin Hernesaaren Löyly -rakennukselle ja Roihuvuoren ala-asteen peruskorjaukselle.

Helsingin rakennuslautakunnan vuotuinen tunnustuspalkinto, Rakentamisen Ruusu, jaettiin 10. tammikuuta laadukkaasta Helsingin rakennettuun ympäristöön liittyvästä työstä. Rakentamisen Ruusun 2016 saivat Hernesaaren Löylyn rakentamisen ja Roihuvuoren ala-asteen peruskorjauksen onnistumiseen vaikuttaneet keskeiset tahot.

Lisäksi myönnettiin kunniamaininnat Kansalliskirjaston peruskorjauksesta, As Oy Kelarinteen porrashuoneen lasiseinän kunnostuksesta ja uusimisesta sekä yhteisöllisen tilan haltuunotosta ja toiminnasta Lapinlahden sairaalassa.

Raadin perusteluissa Löyly palkittiin joutomaaksi mielletyn ranta-alueen haltuun ottamisesta arkkitehtonisesti elämykselliseksi virkistyksen ja saunakulttuurin keitaaksi.

”Hernesaaren Löyly edustaa suomalaista saunakulttuuria parhaimmillaan. Arkkitehtuuriltaan se on kansainvälistä tasoa. Löyly on luonut Helsinkiin elävää rantaviivaa alueelle, joka oli käyttämätöntä joutomaata. Se on elävöittänyt Hernesaarta oleellisesti ja antaa suuntaa alueen tulevan rakentamisen laatutasolle”, perusteluissa sanotaan.

Löyly tarjoaa vetovoimaisen nähtävyyden ja elämyksen. Oivaltava rakenne, puinen hulmu, suojaa käyttäjiä, mutta samalla se mahdollistaa avarat näkymät merimaisemaan. Toiminta kunnioittaa saunomisen perinteitä yhdistäen ne moderniin seurustelukulttuuriin. Toteutus on tinkimätöntä detaljeja myöten. Yhteistyö hankkeen osapuolien välillä oli toimivaa.

Palkinnot ojennettiin kahdeksalle henkilölle: pääsuunnittelijoina toimineille Anu Puustiselle ja Ville Haralle Avanto Arkkitehdit Oy:sta, rakennushankkeeseen ryhtyneille Antero Vartialle ja Jasper Pääkköselle, rakennesuunnittelijoina toimineille Hans Wilkmanille ja Teemu Nyyssöselle Ramboll Finland Oy:sta, teräsrakennesuunnittelija Reijo Kytömäelle SS-Teracon Oy:sta sekä rantarakenteiden suunnittelusta vastanneelle rakennusinsinööri Juha Kärkkäiselle Ramboll Finland Oy:sta.

Betonimodernismin edustaja korjattiin

Toinen Rakentamisen Ruusulla palkittu kohde, peruskorjattu, vuonna 1967 valmistunut Roihuvuoren koulu, kuuluu arkkitehti Aarno Ruusuvuoren keskeisten töiden joukkoon. Kohde edustaa Ruusuvuorelle tyypillistä pelkistettyä betonimodernismia.

Raadin perustelujen mukaan palkinto annettiin aikansa betoniarkkitehtuurin parhaimmistoon lukeutuneen, jo puretuksi tuomitun koulurakennuksen yhtä aikaa hienovaraisesta ja nykyajan tekniset vaatimukset täyttävästä kunnianhimoisesta peruskorjauksen suunnittelusta.

”Vaativa korjaus on hoidettu hienosti säilyttäen Aarno Ruusuvuoren arkkitehtuurin ominaispiirteet. Arkkitehtuurin puhdaspiirteisyys ja selkeys on säilytetty, vaikkei teknisissä vaatimuksissa ole tingitty. Betonityö on oleellisessa osassa. Rakennuksen ulkopuolen kokonaan uusittu betonipinta liittyy luontevasti sisäosien säilytettyihin vanhoihin betonipintoihin. Työ on vaatinut suunnittelijoilta kekseliäisyyttä ja nöyryyttä alkuperäistä arkkitehtuuria kohtaan, jottei uudistus muuta tai tuo uusia elementtejä arkkitehtuurin ehdottomuuteen ja askeettisuuteen”, perusteluissa sanotaan.

Palkinto ojennettiin kahdelle suunnittelijalle: pääsuunnittelija Timo Jeskaselle Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy:sta ja projektiarkkitehtina toimineelle Juha Kihlströmille, Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy:sta.

 

Rakentamisen Ruusun 2016 kunniamaininnat jaettiin seuraavasti:

  • Kansalliskirjaston peruskorjaus
    Vuonna 1840 valmistunutta Kansalliskirjastoa pidetään yhtenä Suomen kauneimmista rakennuksista.
    Kunniamaininnalla palkittava peruskorjaus tehtiin kirjaston alkuperäisessä osassa.  Kattava korjaus kohdistui mm. kirjaston toiminnallisuuden tehostamiseen, esteettömyyden ja turvallisuuden parantamiseen, rakenteellisiin korjauksiin, pintojen konservointiin ja talotekniikan uusimiseen.
  • As Oy Kelarinne, porrashuoneen lasiseinän kunnostus ja uusiminen
    Kunniamaininnalla palkittu kohde sijaitsee osoitteessa Mäntytie 10. Kunniamaininta myönnettiin näennäisesti arkiseksi koetun asuinkerrostalon sisäänkäynnin alkuperäisten ja harvinaisten rakennusosien esimerkillisestä ja innostavasta korjaamisesta.
  • Pro Lapinlahti – Lappviken ry, Lapinlahden Lähde Oy ja Osuuskunta Lapinlahden tilajakamo, yhteisöllisen tilan haltuunotosta ja toiminnasta
    Kunniamaininta myönnettiin maan historiallisesti merkityksellisimpiin kuuluvan sairaalarakennuksen uusiutuneesta ja mielen hyvinvointia kunnioittavasta yhteisöllisestä käytöstä.

 

Lue lisää

Katso kaikki