Länsimetroa rakentaa 38 eri toimijaa – 10 000 työntekijää

Rakentajia on tällä hetkellä noin 1 200 ja pakollisen työmaaturvallisuuteen keskittyvän työmaaperehdytyksen on tähän mennessä käynyt noin 10 000 työntekijää.

Länsimetron Matinkylä-Kivenlahti-osuutta rakentaa yhteensä 38 eri urakoitsijaa ja toimittajaa. Kaikki urakat on kilpailutettu ja rakentaminen etenee aikataulussa ja kustannusarvion mukaisesti.  Rakentajia on tällä hetkellä noin 1 200 ja pakollisen työmaaturvallisuuteen keskittyvän työmaaperehdytyksen on tähän mennessä käynyt noin 10 000 työntekijää.

Länsimetron kakkosvaiheen eli viiden aseman, varikon ja 14 kilometrin ratalinjan rakentaminen on suuren kokonsa takia jaettu urakoitsijakentälle sopiviin kokonaisuuksiin.

– Metron rakentaminen poikkeaa kokonsa takia merkittävästi muista rakennushankkeista, joissa perinteisesti on muutama eri alan toimija tai yksi päävastuullinen urakoitsija. Me tarvitsemme monta isoa toimijaa mukaan toteutukseen. Kaikki urakoitsijat on nyt kilpailutettu, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi.

Kuusi eri louhintaurakoitsijaa yhdeksässä eri urakassa louhi rata- ja huoltotunnelit, varikon sekä asemat vuosina 2015-2018. Asemien ja radan rakentamisesta vastaa kuusi projektinjohtourakkaa ja 30 sivu-urakkaa.

Sivu-urakat ovat läpi koko linjan ulottuvia toimintoja ja järjestelmiä, kuten pääsähkönjakelu, hissit ja liukuportaat, savunpoistopuhaltimet sekä kiskot ja ratapölkyt. Sammalvuoren varikkoa rakentaa työyhteenliittymä. Oma kokonaisuutensa on myös junan kulkua ohjaava asetinlaiteurakka. Hankkeen suunnitteluun on osallistunut noin 20 suomalaista suunnittelutoimistoa.

Projektinjohtourakoiden kilpailutus alkoi 2018 keväällä ja saatiin päätökseen 2018 syksyllä.  Kuuden projektinjohtourakan arvo vaihtelee 43 miljoonasta eurosta 58 miljoonaan euroon. Samanaikaisesti asemien ja ratalinjan urakkakilpailutusten kanssa aloitettiin 30 sivu-urakan kilpailutus.

Sivu-urakat saatiin kilpailutettua tavoiteaikataulun mukaisesti kesään 2019 mennessä lukuun ottamatta kameravalvonnan sivu-urakkaa, joka toteutettiin yhteistyössä HKL:n kanssa. Kameratoimittaja valittiin joulukuussa 2019. Sivu-urakoiden arvo on yhteensä yli 100 miljoonaa euroa.

Projektinjohtourakoitsijat ovat lisäksi kilpailuttaneet rakennuskohteisiinsa lukuisia rakennusteknisiä aliurakoitsijoita sekä asemien talotekniset urakoitsijat.

– Kokonaisuutena kilpailutus sujui onnistuneesti. Valitsemamme urakkamuoto osoittautui hyväksi valinnaksi. Saimme riittävästi kilpailua aikaiseksi ja osaavat toimijat vaativan hankkeen läpivientiin, Saksi jatkaa.

Asemien ja linjan rakentamisessa ollaan siirrytty betonirunkotyövaiheesta pintojen rakentamiseen ja taloteknisiin töihin sekä järjestelmäasennuksiin. Sammalvuoren maanalaisen metrovarikon rakentamisessa valmistaudutaan jo käyttöönottovaiheeseen. Tavoiteaikatauluna on luovuttaa asemat ja ratalinja teknisine järjestelmineen liikennettä operoivalla HKL:lle 2023 aikana.

 

Pääurakat: 

• Finnoon aseman rakennusurakka: Työyhteenliittymä LM Finnoo (GRK Infra Oy ja Aki Hyrkkönen Oy)
• Kaitaan aseman rakennusurakka: Työyhteenliittymä YIT-ARE
• Soukan aseman rakennusurakka: Työyhteenliittymä YIT-ARE
• Espoonlahden aseman rakennusurakka: SRV Rakennus Oy
• Kivenlahden aseman rakennusurakka: Skanska Infra Oy
• Ratalinjan rakennusurakka: GRK Infra Oy
• Sammalvuoren varikon rakennusurakka: Työyhteenliittymä Sammalvuori, (Kalliorakennus-Yhtiöt Oy, EM Pekkinen Oy, Terrawise Oy ja Aro-Systems Oy)

Lue lisää

Katso kaikki