Lahteen matalaenergiakerrostaloja Skanskan rakentamina

Skanska rakentaa Lahteen Ankkurin alueelle Lanssikadulle kaksi matalaenergiataloa. Taloihin toteutetaan maalämpöä hyödyntävä lämmitysjärjestelmä, ja energiatehokkuutta haetaan myös muun muassa katolle asennettavilla aurinkokeräimillä, ilmanvaihdon lämmön talteenotolla ja lisäeristeillä. Energiansäästötavoitteisiin pääsemiseksi toteutuksessa kiinnitetään huomiota myös rakennusten tiiviyteen, vaipan lämmöneristemääriin sekä ikkunoihin ja ulko-oviin.
Talot tulevat Lahden Talot Oy:n tytäryhtiön Lahden Asunnot Oy:n omistukseen. Rakennuksissa tulee olemaan yhteensä 56 korkotuettua vuokra-asuntoa, joiden keskipinta-ala on noin 46 neliömetriä.
Talot rakennetaan osana Hyvätalo-hanketta, jonka teemoina energiatehokkuuden lisäksi ovat esteettömyys ja hyvä sisäilma. Hyvä sisäilma perustuu perinteistä tehokkaampaan ja parempaan ilmanvaihtoon, kesäaikaiseen tuloilman viilennykseen ja siihen, että parvekeratkaisuilla estetään asuntojen liiallinen kuumuus auringon porottaessa erityisesti kesäaikaan.
Talojen suunnittelussa Lahden Talojen yhteistyökumppanina on Lahden tiede- ja yrityspuiston Lahden seudun asumisen osaamiskeskus.
Talojen rakentaminen työllistää Skanskalla noin 30 henkeä vuoden ajaksi, minkä lisäksi työtä riittää kymmenille aliurakoitsijoille. Talot valmistuvat keväällä 2011.

Lue lisää

Katso kaikki