Kuopioon nollaenergia-luokan kerrostalo opiskelijoille
Kuopiossa on vietetty Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n ja Kuopion Opiskelija-asunnot Kuopas Oy:n yhteisen nollaenergiatalon harjannostajaisia.
Nollaenergiatalo-projektissa on ollut tavoitteena luoda ARA-tuotantoon soveltuva vuoden 2020 energiatehokkuusmääräyksien mukainen malli, jossa lopputuotteena on laadukas sekä hankinta- että asumiskustannuksiltaan kohtuuhintainen erityisryhmien vuokratalo. Jatkovaiheessa selvitetään, miten mallia voidaan monistaa muussa asuntotuotannossa.
ARA:n ylijohtaja Hannu Rossilahden mukaan mallin kehittämisvaiheen toteutus ei olisi ollut mahdollista ilman Tekesin, Sitran ja ARAn rahoitusta ja sujuvaa yhteistyötä. ARA:n kohteeseen myöntämä kehittämisrahoitusosuus on osa uutta toimialaa, jossa tuetaan rakentamisen ja asumiseen liittyvien kehittämis- ja pilottihankkeiden käynnistämistä.
– Pyrittäessä nollaenergiarakentamiseen laajamittaisesti alle kymmenessä vuodessa tarvitaan hyviä esimerkkejä eri puolilla Suomea. Jo nyt saadut kokemukset osoittavat, että suuri muutos on teknisesti mahdollinen. Uusien kestävien ratkaisujen yleistyminen tarvitsee kuitenkin laajaa kannustusta ja yhteiskunnan tukea. Suomessakin pitäisi seuraavaksi ratkaista aurinkosähkön tuki nollaenergiarakentamisen vauhdittamiseksi, Sitran Energiaohjelman johtaja Jukka Noponen sanoo.