Korjausrakentamisen kasvu hiipumassa

Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometri ennakoi taloyhtiöiden korjausrakentamiseen lievää kasvua vuodelle 2019, mutta taloyhtiöt eivät kuitenkaan ole saaneet urakkatarjouksia entiseen tapaan.

Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometri ennakoi taloyhtiöiden korjausrakentamiseen lievää kasvua vuodelle 2019, mutta taloyhtiöt eivät ole saaneet urakkatarjouksia entiseen tapaan.

Hallitusten vastauksissa hieman runsas kolmannes taloyhtiöistä oli saanut ainoastaan kaksi urakkatarjousta, kun vuosi sitten näiden osuus oli 29 prosenttia. Myös lainansaannin ja lainaehtojen heikentymisnäkymät kertovat siitä, etteivät rahoitustekijät ainakaan voimista korjausrakentamisen kasvua.

Korjausrakentamisbarometriin vastanneista taloyhtiöistä 30 prosenttia arvioi korjausrakentamisensa kasvavan tulevana vuonna, mutta 28 prosenttia odottaa sen sijaan korjaamisen supistuvan kuluvaan vuoteen verrattuna. Vuodelle 2018 barometri ennakoi kasvua vain pääkaupunkiseudulle.

Korjausrakentamisbarometrissa kysytään syksyisin putkistojen korjausperiaatteista ja niihin liittyvistä korjausmenetelmistä. Korjausperiaatteista suosituin oli viemäreiden sisäpuolinen korjaus eli pinnoitus tai sukkasujutus. Toiseksi suosituin korjausperiaate oli perinteinen viemäriputkiston uusiminen nykyiseen paikkaan.

Lue lisää

Katso kaikki