Kolme vuosikymmentä vesi- ja viemärisaneerauksia tehnyt Matti Palonen: ”Tässä työssä tarvitaan osaajia ja tietoa”

Matti Palonen on ottanut paljon valokuvia työmailla, joilla hän on uransa aikana työskennellyt. Kuvassa ollaan Laukaassa vuonna 2015. Paikan päällä hitsattiin uusi halkaisijaltaan 2,7 metrin rumpuputki tien alitukseen ja lisäksi täytettiin välitila. Kuva: Matti Palonen

Matti Palonen aloitti leppoisat eläkepäivänsä työmaalla. Hän on työskennellyt 31 vuotta kunnallistekniikan saneerauksessa ja nähnyt, miten alan arvostus on sinä aikana noussut.

Se työkeikka jäi erityisesti mieleen. Matti Palonen lähti tekemään 440 metrin sujutusta vesistön alle Hämeenlinnaan. Vaijeria vedettiin köyden ja vinssin kanssa, putkikelat olivat mukana. 40 metrin ajan sujutus sujui, mutta sen jälkeen vaijeri alkoi tulla 20 senttiä kerrallaan.

– Sanoin, että siellä on kulma. Väittivät kiven kovaan, ettei kulmaa ole, kunnes sukeltaja tuli paikalle ja löysi 90 asteen valurautakulman, Palonen muistelee.

Halkaistavalla liittimellä tehtiin uusi liitos ja vetämistä päästiin jatkamaan. Kunnes vaijeri jälleen juuttui.

– Taas vannottiin, ettei siellä mitään ole. Paineet nousivat ja sanoin, että hetken päästä se on poikki. Kehotettiin vain vetämään, ja se katkesi. Putkeen oli tehty supistus. Siitä ei mahtunut.

_____________________________________________________________________________________

Tämä teksti on näyte Talotekniikka-lehden 6/2022 jutusta. Millaisia muutoksia Palonen on uransa aikana nähnyt LVI-alalla? Minkälaisia töitä hän itse on tehnyt? Lue lisää ja klikkaa näköislehteen tästä.

Lue lisää

Katso kaikki