Kiwa Inspecta myi verkostotarkastusten liiketoiminnan Insplan Oy:lle

Inspecta Oy ja Insplan Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Inspecta Oy:n verkostotarkastuksen liiketoiminta siirtyy Insplan Oy:lle.

Insplan on suomalainen valtakunnallisesti toimiva sähkö-, tietoliikenne- ja valaistusverkkojen asiantuntijapalveluihin erikoistunut asiantuntijayritys. Verkostotarkastuksen henkilöstö siirtyy kokonaisuudessaan Insplanin palvelukseen.

– Kiwa Inspectalta siirtyvä verkostotarkastuksen liiketoiminta on meille erittäin arvokas lisä kohti tavoitettamme tarjota asiakkaillemme entistä parempia palveluita, kertoo Insplanin toimitusjohtaja Mika Seppänen.

Insplanissa työskentelee tällä hetkellä lähes viisikymmentä energiainfran asiantuntijaa. Lisäksi Insplanilla on laaja alihankintaverkosto eli se työllistää näin myös muita alan palveluita tuottavia yrityksiä.

– Vaikka verkostotarkastus on kannattavaa liiketoimintaa ja sen henkilöstö on erittäin osaavaa, sen kasvu- ja kehittämismahdollisuudet osana Kiwa Inspectaa olivat rajalliset. Uskon, että uuden omistajan johdolla verkostotarkastuksen tulevaisuus on erittäin hyvä, kertoo Kiwa Inspectan Suomen maajohtaja Jussi Ojanen liiketoimintakaupan taustoista.

Sopimus allekirjoitettiin 5.2.2021.

 

Lue lisää

Katso kaikki