Kinkkurasva tukkii viemärin

Kinkun paistorasva on pitkäaikainen vieras putkistossa, älä siis kaada sitä viemäriin.

Kinkun paistorasva on pitkäaikainen vieras putkistossa, älä siis kaada sitä viemäriin.

Lämmin rasva on juoksevaa, mutta jäähtyessään se kittaantuu viemäriputkeen. Veden laskeminen rasvan kanssa ei auta: kylmä vesi jopa vauhdittaa rasvan kovettumista ja nopeuttaa viemärin tukkeutumista.

Mitä paistorasvalle voi tehdä?

”Anna kinkkurasvan jäähtyä ja kovettua sopivassa astiassa, esimerkiksi maitopurkissa. Tee siitä herkullinen kastike, siirrä jäähtynyt rasva biojäteastiaan tai kierrätä paistinrasvat uusiutuvaksi polttoaineeksi Kinkkutempun kautta”, toimialapäällikkö Arvo Ylönen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä sanoo.

Jos viemäri kuitenkin tukkeutuu, kutsu apuun LVI-ammattilainen. Varsinkin kerrostalojen keittiöviemärilinjoissa putken sisäpinta on useimmiten tukkeutunut pitkältä matkalta.

Kinkun paistorasva sopii hyvin myös kompostoriin. Muilla hävitystavoilla rasva pitää ensin jäähdyttää, mutta kompostorin kanssa toimitaan päinvastoin. Kun lämpimän rasvan nakkaa suoraan paistopelliltä kompostoriin, niin pieneliöt kiittävät. Kompostin lämpö syntyy pieneliöiden hajottaessa tuoretta jätettä.

”Kompostori rakastaa lämmintä joulukinkun rasvaa. Laitteen toimivuuden edellytys on lämpöenergia. Kompostorin pieneliöillä on oma jouluruoka, kun ne pääsevät hajottamaan tuoretta rasvaa. Ainoa asia mikä kannattaa muutoinkin muistaa talvikompostoinnissa, on että kompostia ei saa päästä liian märäksi”, Biolanin tuoteasiantuntija Katja Havukainen toteaa

Lue lisää

Katso kaikki