Kiinnostus sähköautojen kotilataukseen kasvaa: “Lähes jokaisessa hankkeessa kysytään latauspaikkoja”

Vaikka sähköautojen määrä Suomen teillä on vielä maltillinen, kannattaa sähköautoilun kasvuun varautua jo nyt. 

Suomen teillä kulki kesäkuussa 2020 jo yli 40 000 sähköautoa, joista täyssähköautojen osuus oli jo yli 15 prosenttia. Täysin sähköllä kulkevien autojen määrä onkin tuplaantunut vuoden aikana.

Vaikka täyssähköautojen määrä on edelleen koko Suomen autokantaan suhteutettuna pieni, tulee tarve sähköautojen kotilataukselle kasvamaan, kun täyssähköautojen määrä jatkaa vuosittaista kasvuaan samaan tahtiin.

Vaikka tehokas julkinen sähköautojen latausverkosto on tärkeässä roolissa sähköautojen määrän kasvussa, voi kotilatauspisteiden puuttuminen muodostaa pullonkaulan sähköautoilun yleistymiselle. YIT:n Asumisen Talotekniikan suunnittelupäällikkö Aki Pirttijärven mukaan sähköautojen yleistyminen vaatii sen, että auton pystyy lataamaan kotona täyteen yön aikana.

– Kun kotilataus on mahdollista, sähköauton hankinnasta tulee kuluttajalle helppo valinta, Pirttijärvi sanoo.

Koska suuri osa suomalaisista asuu kerrostaloissa, myös sähköauton kotilataus on helpointa ratkaista kerrostalojen parkkipaikoilla ja -halleissa.

Etunojassa lainsäädäntöön nähden

Sähköautojen tuloon on varauduttu YIT:n omaperusteisissa asumisen hankkeissa jo usean vuoden ajan. Hankkeissa, joiden suunnittelu on aloitettu vuoden 2018 jälkeen, tietty määrä autopaikosta on varusteltu latausvarauksella.

Pirttijärven mukaan sähköautojen latauksen kysyntä painottuu tietyille paikkakunnille ja asuinalueille. Vaikka sähköautojen määrä on vielä pieni, kiinnostusta sähköautoiluun löytyy.

– Lähes jokaisessa hankkeessa kysytään latauspaikkoja, Pirttijärvi kertoo.

Lain säätämiä vaatimuksia sähköautojen latauspaikoille ei vielä toistaiseksi ole ollut, mutta tilanne muuttuu vuonna 2021, kun lakimuutoksen myötä kaikilla uusilla autopaikoilla pitää olla vähintään latauspaikkavaraus.

YIT ennakoi tulevaa lainsäädäntöä: pääkaupunkiseudun ja Tampereen omaperusteisissa asumisen hankkeissa, joiden suunnittelu on aloitettu elokuun 2020 jälkeen, kaikki autopaikat tullaan varustamaan latausvarauksella.

Vaikka kysyntä sähköauton latausmahdollisuudelle ei tule vielä pitkään aikaan olemaan suurta, halutaan YIT:llä antaa kaikille autopaikan omistajille mahdollisuus sähköauton latauslaitteen hankkimiseen, kun vaihto sähköautoon on ajankohtainen.

– Meidän on tärkeää huolehtia siitä, että osakkaat ovat yhdenvertaisessa asemassa, Pirttijärvi lisää.

Näin myös asunto palvelee asukastaan pidempään, kun autopaikalta löytyy valmiiksi valmius latauslaitteen hankkimiseen.

Sijoitus tulevaisuuden autoiluun

Asuntorakennushankkeissa YIT rakentaa sähköisen infran sähköauton latausvarausta varten. Itse latauslaite tulee yleensä sähköautonlatausta tarjoavan palveluntarjoajan kautta.

Osa sähköauton latauspaikoista otetaan käyttöön heti, osa ehkä vasta 10 vuoden päästä. Näin ollen taloyhtiöön ei kannata hankkia vielä alkuvaiheessa suurta ja kallista sähköliittymää, jos sähköautojen määrä tulee kasvamaan vasta myöhemmin.

– Olemme varautuneet niin, että sähköinen infra tukee sitä, että sähköliittymä on laajennettavissa myöhemmin. Yritämme tehdä taloyhtiöille kompromissiratkaisun niin, etteivät kulut ala juosta heti, Pirttijärvi kertoo.

Pirttijärven mukaan latauslaitteen hankkiminen on autopaikan omistajalle noin 5 000 euron arvoinen investointi. Summasta noin puolet koostuu sähköisen infran rakentamisesta ja puolet itse latauslaitteesta.

Autopaikan omistaja hyötyy latauspisteeseen sijoitetuissa euroissa siinä, että autopaikan arvo todennäköisesti nousee latausmahdollisuuden myötä. Tämä nostaa myös koko kiinteistön arvoa ja kiinnostavuutta.

Jätä kommentti

*

*