Kesselelle uusi toimitusjohtaja ja nopeaa kasvua

Uudellamaalla toimiva, maalämmön hyödyntämiseen pohjautuvia lämmitysjärjestelmiä tarjoava Kessele Oy hakee voimakasta kasvua toiminnan tehostamisen ja verkoston laajentamisen kautta. Tavoitteena on luoda valtakunnallinen Kessele- brändin alla toimiva asiantuntija- ja palveluorganisaatio, jota täydentää itsenäisten yrittäjien verkosto.
Kesselen tasetta vahvistettin ja omistuspohjaa laajennettin vuodenvaihteessa suoritetun suunnatun osakeannin ja tammikuussa toteutettujen osakekauppojen kautta. Entisen toimitusjohtajan ja pääomistaja Juhani Sihvolan lisäksi yhtiön operatiiviseen toimintaan tulivat mukaan DI Ilkka Huovari ja DI Henrik Lindfors. Uusia osakkaita ovat myös Pekka Pere sekä vuoden 2011 alussa uudeksi toimitusjohtajaksi nimetty Anssi Luhtamäki.

– Uudet omistajat tuovat vahvan liiketoimintaosaamisensa Kesselen käyttöön. Saimme asiantuntevia lisäresursseja niin operatiiviseen toimintaan kuin hallitustyöskentelyyn. Myös taloudellinen pohja on kunnossa hallitun kasvun toteuttamiselle. Kessele tulee tämän vuoden aikana tuotteistamaan ja lanseeraamaan myös useita uusia tuotteita kertoo Juhani Sihvola, Kesselen osakas ja hallituksen jäsen.

www.kessele.com

Lue lisää

Katso kaikki