Keskon keskusvaraston laajennus jatkuu

Kesko laajentaa päivittäistavaratoimialan keskusvarastoaan Vantaan Hakkilassa. Skanska ja Kesko ovat sopineet laajennushankkeen toisen vaiheen toteuttamisesta.

Kahdessa vaiheessa toteutettavan laajennustyön myötä keskusvarastoon saadaan lisätilaa yli 20 000 neliömetriä. Keskusvaraston laajennus mahdollistaa osaltaan Keskon päivittäistavarakaupan strategian toteutusta. Strategian tavoitteena on vahva kasvu Suomessa.

”Laajennusten myötä pystymme palvelemaan olemassa olevan K-kauppaverkoston lisäksi myös Suomen Lähikaupan verkostosta meille siirtyneitä 410 lähikauppaa tehokkaasti ja sujuvasti. Laajennusmahdollisuus osui juuri sopivaan hetkeen uuden asemakaavan vahvistuttua”, Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Antti Palomäki toteaa tyytyväisenä.

Skanskan kesäkuussa käynnistyvässä kooltaan noin 17 400 bruttoneliömetrin kokoisessa urakassa rakennetaan varasto sekä toteutetaan varaston sisältämät toimistot ja talotekniset tilat. Skanskan hanke saadaan päätökseen heinäkuussa 2018.

”Elementtirunkoisen varastorakennuksen runkoasennukset ovat vaativia, ja Keskon laatuvaatimus varaston lattian ominaisuuksien suhteen on korkea. Siksi olemme erittäin iloisia, että juuri meidät valittiin toteuttamaan hanketta”, toteaa tulosyksikön johtaja Urmas Soots Skanskalta.

Hankkeen yhteydessä Kesko myös uudistaa keskusvarastonsa laitteistoja energiataloudellisemmiksi ja ympäristötehokkaammiksi.

Monet logistiikkayritykset ovat keskittäneet toimintojaan Tikkurilan suuralueeseen kuuluvaan Itä-Vantaan Hakkilaan, jonne on erinomaiset liikenneyhteydet sekä Lahdenväylältä että pääradalta pistoraiteen kautta.

Lue lisää

Katso kaikki