Keksitkö idean, jolla parantaa saunaturvallisuutta?

Finanssiala yhteistyökumppaneineen on avannut Kokeilunpaikka.fi-sivustolle avoimen ideakilpailun, jossa haetaan parasta ideaa turvallisuuden parantamiseen.

Finanssiala yhteistyökumppaneineen on avannut Kokeilunpaikka.fi-sivustolle avoimen ideakilpailun, jossa haetaan parasta ideaa turvallisuuden parantamiseen.

​Suomi on saunomisen luvattu maa. Samalla ikäännymme Euroopan maista nopeimmin. Jotta saunominen olisi turvallista myös vanhenevalle väestölle, kaivataan ideoita, jolla saunasta tehtäisiin nykyistä turvallisempi paikka. Kokeilunpaikka.fi-sivustolla etsitään nyt avoimessa ideakilpailussa parasta ideaa turvallisuuden parantamiseksi. Ideakilpailussa on mukana Finanssiala ry ja sen edustamat vahinkovakuutusyhtiöt sekä Harvia, Helo, Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Suomen saunaseura.

Sauna on vaikea ympäristö turvarannekkeille

Kaatumisen, liukastumisen, sairaskohtauksen tai vastaavan sattuessa ihminen tarvitsee apua. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä todennäköisempää on, että käytössämme on turvaranneke. Sauna voi sijaita kellarissa tai olla muuten vaikea ympäristö turvarannekkeille, koska saunassa on suuria lämpö- ja kosteusvaihteluita.

Ongelmat turvarannekkeen saunakäytössä ovat yksi esimerkki saunomisen turvallisuusriskeistä.

”Ideakilpailussa haettavan ratkaisun ei tarvitse koskea pelkästään turvarannekkeita tai vanhenevan väestön saunomiseen liittyviä ongelmakohtia. Paras ratkaisu palvelee kaikenlaisia saunojia iästä riippumatta”, kertoo kilpailun tuomaristossa istuva Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Petri Mero.

Ratkaisu voi myös mahdollistaa saunomisen sellaisille ihmisille, jotka eivät nyt esimerkiksi terveyssyistä voi saunoa lainkaan.

”Sauna kuumana ja kosteana ympäristönä on turvatekniikalle sen verran vaikea paikka, että jos teknologia toimii saunassa, niin se toimii kaikkialla kodissa”, Mero sanoo.

Tarkoitus on, että tekniikka olisi myöhemmin sovellettavissa myös muihin tiloihin.

Kilpailu on avoin kaikille saunomisesta ja saunaturvallisuudesta kiinnostuneille. Kilpailussa menestymisen kannalta on hyödyksi, mikäli idealle on odotettavissa myös liiketoimintamahdollisuuksia.

 

Lue lisää

Katso kaikki