Jatkoaika toi työmarkkinaratkaisun teknologiateollisuuteen
Teknologiateollisuus sai kilpailukykysopimuksen mukaiset ratkaisut valmiiksi perjantaina. Niiden piiriin kuuluu 280 000 työntekijää ja toimihenkilöä.
”Olemme nyt oikealla polulla Suomen tilanteen korjaamiseksi”, Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen toteaa.
Kilpailukykysopimusneuvottelujen venyminen on aiheuttanut paljon perusteltuakin kritiikkiä. Kritiikin varjoon on jäänyt sopimuksen kiistattomat hyödyt ja sen merkitys Suomen talouden suunnan kääntämisessä.
Teknologiateollisuuden mukaan kilpailukykysopimus on olennainen askel kohti parempaa, vaikkei korjaakaan yksin Suomen ongelmia. Hallituksen julkistamat veronkevennykset antavat talouteen oman kasvusysäyksensä.
Työaika pitenee
Teknologiateollisuudessa pidennetään säännöllistä vuosityöaikaa1.1.2017 alkaen 24 tunnilla kilpailukykysopimuksen mukaisesti. Työajan pidentämisestä sovitaan paikallisesti. Jos paikallista sopimusta ei synny, työnantaja voi osoittaa lisätyöajan tuotannon ja toiminnan tarpeiden perusteella.
Sopimuksen selviytymislauseke antaa mahdollisuudet reagoida kriisitilanteisiin. Lausekkeen avulla yrityksellä on mahdollisuudet selvitä vaikeista ajoista siten, että voidaan välttyä työpaikkojen menettämisiltä.
”Vaikka keskusjärjestöjen kilpailukykysopimus sisältää palkkakehityksen osalta nollaratkaisun, haluamme tässäkin talouden tilanteessa säilyttää teknologiateollisuuteen luodun paikallisesti toteutettavan palkantarkistusmallin”, Inkeroinen sanoo.
Mallin mukaan yrityksissä neuvotellaan vuosittain yrityksen taloustilanteen pohjalta mahdollisuuksista palkantarkistuksiin.
Jos neuvottelut eivät johda sopimukseen, työantajat toteuttavat palkantarkistukset palkkapolitiikkansa mukaisesti.
”Tällä haluamme osoittaa, että paikallinen palkkamalli on perusteltu niin hyvinä kuin huonoina aikoina.”
Investointeja ja työpaikkoja
”Nyt aikaansaatu ratkaisu luo osaltaan uskoa toimialan yrittäjille sekä halua investoida ja luoda uusia työpaikkoja Suomeen”, Inkeroinen arvioi.
Teknologiateollisuus ry pitää välttämättömänä, että kilpailukykysopimus toteutuu. Se edellyttää, että neuvottelutulokset hyväksytään liittojen hallintoelimissä ja keskusjärjestöt voivat todeta kattavuuden riittäväksi.
Lue lisää
Katso kaikki
Gebwell laajentaa lämpöpumppujen tuotevalikoimaansa
Pysäköintitalojakin suunnitellaan energiantuottajaksi – ”Läpituulettuvuus mahdollistaa julkisivuun integroitavien tuuliturbiinien hyödyntämisen”
