HSY suunnittelee tuulivoimalan rakentamista Ämmässuon jätteenkäsittelykeskukseen
Tarvittavat lisäselvitykset ja luvat HSY hankkii seuraavan kahden vuoden aikana. Rakentamiseen on varauduttu vuosien 2017–2018 aikana. HSY selvittää vuoden 2016 loppuun mennessä, onko Ämmässuon jätteenkäsittelykeskukseen mahdollista ja kannattavaa rakentaa tuulivoimala.
”Meillä on merkittävä rooli pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen materiaali- ja energiatehokkuuden parantamisessa sekä materiaalivirtojen hyödyntämisessä. Tuulivoimatuotanto tukee tätä päämäärää. Tavoitteenamme on kehittää Ämmässuota uusiutuvan energian, kuten aurinkoenergian tai tuulivoiman, tuotantoon”, sanoo HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen.
HSY on teettänyt selvityksiä tuulivoiman kannattavuudesta Ämmässuolla muun muassa Tekesin rahoittamassa suurten kaupunkien uusiutuvat energiaratkaisut ja pilotit (RESCA) -hankkeessa vuosina 2010–2013. Selvitysten perusteella Ämmässuon alueen on todettu tuulioloiltaan soveltuvan tuulivoiman tuotantoon.
Tuulivoimalan ympäristövaikutukset selvitettävä
Ennen kuin Ämmässuolle rakennetaan tuulivoimala, HSY selvittää sen meluvaikutukset. Melun vaikutukset alueen asukkaille riippuvat asuntojen etäisyydestä voimalaan nähden. Melun leviämiseen puolestaan vaikuttavat maaston muodot ja tuulivoimalan tyyppi.
Tuulivoimalan aiheuttama auringonvalon välkkyminen selvitetään myös. Tämä ns. välkevaikutus syntyy tuulivoimalan läheisyydessä silloin, kun aurinko paistaa pyöriviin lapoihin voimalan vastakkaiselta puolelta. HSY selvittää myös tuulivoimalan vaikutukset lentoliikenteeseen, tutkatoimintaan sekä maisemaan ja linnustoon.
”Ennen tuulivoimalan rakentamispäätöstä ympäristövaikutukset selvitetään. Tuulivoimala tullaan toteuttamaan siten, että ympäristövaikutukset jäävät mahdollisimman vähäisiksi”, sanoo rakennuttamisyksikön päällikkö Juha Lipsanen.
Tuulivoimalan ympäristövaikutusten lisäselvitysten perusteella päätetään, rakennetaanko Ämmässuolle tuulivoimala ja millainen se olisi. Lisäksi hankkeen liiketoimintamalli päätetään erikseen. HSY:n hallitus hyväksyi hankesuunnitelman tänään kokouksessaan ja kehotti jatkamaan selvitystyötä.HSY:n tiedote
Lue lisää
Katso kaikki
Talteka selvitti: Julkisten tilojen kunto vaikuttaa joka kolmannen suomalaisen asuinpaikan valintaan

Sähkön siirtolaskutukseen valmistellaan muutoksia – Tehomaksu tasaamaan kulutusta
