Höylä on tuottanut tulosta

Vapaaehtoisen energiatehokkuusohjelma Höylän ansiosta öljylämmitteisessä pientalokannassa on säästetty energiaa 2,4 terawattituntia.

EU:sta tulee Suomeen paljon pöljänkin tuntuista säädäntöä, jota Suomen edustajat yrittävät parhaansa mukaan järkevöittää. Onneksi Suomessa on monesta muusta EU-maasta poiketen erittäin hyvä keskusteluyhteys viranomaisten, järjestöjen ja yritysten välillä, kertoo johtaja Heikki Väisänen Energiavirastosta.

Malliesimerkki tästä on öljyalan vapaaehtoinen energiatehokkuusohjelma Höylä, joka kattaa koko alan erittäin hyvin. Ensimmäinen Höylä käynnistyi jo vuonna 1997, ja tällä hetkellä on menossa Höylä IV.

”Ohjelmalla on heti alusta lähtien ollut kovat tavoitteet: Höylä I:n ja II:n yhteinen tavoite oli 100 000 kunnostettua järjestelmää vuoteen 2010 mennessä ja 57 000 kattilanvaihtoa 2006 mennessä. Seurantajärjestelmä otettiin käyttöön 2003, jolloin alettiin systemaattisesti kerätä tietoa siitä, mitä kentällä tapahtuu”, Väisänen luettelee.

Hyvä data on auttanut arvioimaan, millaiset säästötavoitteet ovat mahdollisia. Esimerkiksi Höylän seurantatietojen mukaan vuoteen 2016 mennessä on öljylämmitteisessä pientalokannassa tullut energiansäästöä 2,4 TWh. Väisänen sanoo, että tämä on kolminkertainen määrä siihen säästöön verrattuna, mitä tasajaolla määrätty pakollinen tavoite olisi tarkoittanut. Vapaaehtoinen energiatehokkuus siis toimii.

Raportointi on kaikkien etu

Suomella on EU:n suuntaan raportointivelvoite, ja raporttien materiaali on saatava kentältä.

”Höyläsopimus on todella hieno tapa hoitaa raportointi yhdessä. Suomen omat tietotarpeet ovat vähäisempiä ja vaatimattomampia EU-komission nykyiseenkin raportointiin verrattuna, joka on paisumassa kuin pullataikina”, Väisänen sanoo.

Tietoja tarvitaan säästöistä ja niiden eteen tehdyistä toimista. Tavoitteena on varmistaa, että Suomessa saavutetaan kansallisesti asetetut tavoitteet, erityisesti energiatehokkuusdirektiivin (EED) ja rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) velvoitteet.

Suomessa halutaan pitää kiinni neuvontamenettelystä ja vapaaehtoisista toimista tehostaa energiankäyttöä. Pakkotoimia pyritään välttämään.

Väisänen kertoo, että seuraava iso asia tulee olemaan uusiutuvien energioiden voimakas lisääminen lämmitysalalle. Höylä IV:n tavoitteena on, että uusiutuvaa energiaa hyödynnetään 50 prosentissa öljylämmityskiinteistöjä 2025.

Tavoitteeseen pääsemiseksi on käytössä laaja keinovalikoima. Alan toimijat velvoitetaan antamaan asiakkailleen aiheeseen liittyvää neuvontaa, teeman ympärillä tiedotetaan ja kampanjoidaan näkyvästi ja osaamista kehitetään.

Kuva: Johtaja Heikki Väisänen Energiavirastosta vannoo vapaaehtoisen energiatehokkuuden parantamisen nimiin. 

Lue lisää

Katso kaikki