Skanskan toimistohanke viimeistelee Helsingin Kaikukadun korttelin

Skanskan rakenteilla oleva K6-toimistotalo täydentää Helsingin Sörnäisten Kaikukadun korttelin, jossa on toteutettu erilaisia korjaus- ja rakennushankkeita 1990-luvun lopulta lähtien.

Skanskan rakenteilla oleva K6-toimistotalo täydentää Helsingin Sörnäisten Kaikukadun korttelin, jossa on toteutettu erilaisia korjaus- ja rakennushankkeita 1990-luvun lopulta lähtien.

K6-talon muuntojoustavien tilojen huonekorkeus on 3,2 metriä, mikä antaa tiloille avaruutta. Aulan huonekorkeus on peräti 4,5 metriä. Skanskan investoinnin arvo on noin 45,9 miljoonaa euroa. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Gullichsen Vormala Arkkitehdit Ky.

Ylimmistä kerroksista on hieno merinäköala. Rakennuksen suunnitteluun on haettu inspiraatiota sekä alueen teollisesta historiasta että moderneista työympäristöistä maailmalta.

”Rakennukseen tulee noin 12 000 neliömetriä persoonallista vuokrattavaa toimistotilaa, joka palvelee joustavuudellaan kaikenkokoisia yrityksiä. Hanke toteutetaan LEED®-ympäristösertifikaattijärjestelmän kultatason vaatimusten puitteissa”, kertoo johtaja Antti Nousiainen Skanskasta.

Kiinteistö valmistuu kesällä 2019. Hankkeen myötä Sörnäisiin kuuluvan Lintulahden alueen muutos teollisuusalueesta asuin- ja työpaikka-alueeksi sekä monipuolisten palvelujen tyyssijaksi saadaan päätökseen.

Osoitteeseen Kaikukatu 6 rakenteilla olevan toimistotalon maanalaiset rakenneosat ja pohjarakennusurakka valmistuvat syyskuussa. Rakentaminen käynnistyi syksyllä 2016 noin vuoden mittaisella maanrakennusurakalla, joka sisälsi mm. mittavat kellarien porapaaluseinät. Nyt rakentamisessa siirrytään varsinaisiin talonrakennustöihin ja rakennuksen muoto alkaa hahmottua seuraavan vuoden aikana.

Lintulahden alueen sijainnissa yhdistyvät saavutettavuus julkisilla liikennevälineillä, elinvoimaiset palvelut ja lähellä sijaitseva kulttuuritarjonta.

Lisätietoja: www.kaikukatu6.fi

Lue lisää

Katso kaikki