Helena Soimakallio SKOLin toimitusjohtajaksi

”Suunnittelu- ja konsultointiyritykset ovat avainasemassa, kun tulevaisuudessa ratkotaan suurimpia haasteita”, sanoo tuore toimitusjohtaja.

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry:n hallitus on valinnut 5.6.2017 liiton toimitusjohtajaksi DI Helena Soimakallion. Hän siirtyy SKOLin riveihin Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n toimitusjohtajan tehtävästä.

Soimakalliolla on pitkä kokemus vaativista tehtävistä sekä rakennusalalta että energiateollisuudesta. Soimakallio toimii tällä hetkellä puheenjohtajana maailmanlaajuisessa kiinteistö- ja rakentamisalan tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-organisaatioiden kattojärjestössä CIB:ssä. Hän vaikuttaa myös rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan pätevyyksiä toteavan FISE Oy:n hallituksessa.

”Helena Soimakalliolla on selvä visio siitä, miten SKOLin toimintaa tulisi kehittää. Tavoitteena on, että Suomi on hyvä toimintaympäristö asiantuntijaliiketoiminnalle ja alan yritykset ovat asiakkaiden arvoa tuottavia kumppaneita. Nämä tavoitteet saavutetaan eri osapuolten aktiivisella yhteistyöllä ja tähän työhön Soimakalliolla on erinomaiset edellytykset”, SKOLin puheenjohtaja Markku Moilanen kertoo.

”Suunnittelu- ja konsultointiala on kasvanut jo usean vuoden ajan voimakkaasti, ja myös tulevaisuuden näkymät ovat positiiviset. Olemme merkittävä korkeasti koulutettujen osaajien työllistäjä ja tarvitsemme jatkossa yhä lisää osaavaa työvoimaa. Helenasta saamme SKOLin riveihin vahvan vaikuttajan, joka pystyy tuomaan omalla osaamisellaan ja laajalla kokemuksellaan ratkaisuja tähän positiiviseen haasteeseen”, Moilanen kommentoi.

Soimakallio aloittaa työt syyskuun alussa. SKOLin nykyinen toimitusjohtaja Matti Mannonen aloitti maaliskuun lopussa Teknologiateollisuus ry:n elinkeinopolitiikasta vastaavana johtajana.

”Suunnittelu- ja konsultointiyritykset ovat avainasemassa, kun tulevaisuudessa ratkotaan suurimpia haasteita ja luodaan kestävää yhteiskuntaa. Hyvin suunnitellun hankkeen avulla toteutetaan ratkaisuja, jotka tuottavat lisäarvoa niin tilaajalle kuin myös laajemmin muille sidosryhmille. Otan SKOLin toimitusjohtajan tehtävät vastaan motivoituneesti ja odotan jo innolla yhteistyötä niin jäsenyritysten, tilaajien sekä myös kaikkien muiden sidosryhmien kanssa”, Helena Soimakallio sanoo.

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry on suunnittelu- ja konsultointialan yritysten toimialajärjestö. SKOL on Teknologiateollisuuden jäsen ja suunnittelu- ja konsultointiala on yksi Teknologiateollisuuden viidestä päätoimialasta. SKOLiin kuuluu yli 160 yritystä, jotka työllistävät noin 17 300 henkeä.

 

Lue lisää

Katso kaikki