Haltonista enemmistöomistaja brittiläiselle Flamgard Calidairille

Suomalainen sisäilmayritys Halton Group on hankkinut yhteensä 55 prosentin omistusosuuden brittiläisestä sulku- ja palopeltien valmistajasta, Flamgard Calidairista. Syyskuun 2020 puolivälissä solmittu kauppa on jatkoa heinäkuussa 2019 toteutuneelle 19 prosentin osuuden ostolle yhtiöstä.

Flamgard Calidairin erityisosaamista ovat muun muassa vaativiin energiantuotantoympäristöihin kuten ydinvoimaloihin, sekä maanalaiseen infrastruktuurirakentamiseen kuten tunneleihin tarkoitetut ilmastointikanavien sulku- ja palopeltiratkaisut.

Vuonna 1981 perustettu yhtiö on Haltonin entinen kilpailija ja toimittanut ratkaisuja useisiin vaativiin kohteisiin maailmalla. Yhtiöt hakevat nyt kasvua yhteistoimin.

– Vuosien harkinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen, että yhdistämällä osaamisemme sekä  myynti- ja valmistusverkostomme voimat, voimme saavuttaa merkittäviä synergiaetuja ja edesauttaa liiketoimintamme kasvua, sanoo Haltonin globaalista Marine-liiketoiminnasta vastaava johtaja Sami Piirainen.

Myös Flamgard Calidairin johdossa luotetaan siihen, että yhtiöiden keskinäinen järjestely ja läheinen yhteistyö vauhdittavat merkittävästi molempien osapuolten liiketoimintaa.

– Tämä on erinomainen siirto. Odotamme kovasti tulevaa yhteistyötä ja kasvua eri segmenteissämme maailmalla sekä hienoa tulevaisuutta, toteavat pääjohtaja Lee Bramald ja toimitusjohtaja Steve Edwards Flamgard Calidairista.

Yhtiöiden tähyämät kohdemarkkinat ovat toistaiseksi säästyneet koronapandemian pahimmilta vaikutuksilta.

– Vaikka korona myllersi useita Haltonin markkinasegmenttejä, esimerkiksi raskaan teollisuuden, ydinvoiman sekä petrokemian ja maanalaisen infrastruktuurirakentamisen puolella on edelleen paljon lupaavia mahdollisuuksia, joissa erikoisosaamistamme vaativiin olosuhteisiin tarvitaan, Piirainen toteaa.

Jätä kommentti

*

*