Groove luotsasi uusiutuvan energian yrityksiä kansainvälisille markkinoille

Tekesin Groove-ohjelma on tukenut uusiutuvan energian alan yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään tarjoamalla niille rahoitusta, liiketoiminnan sparrauspalveluja, koulutuksia, tilaisuuksia verkottumiseen ja tutustumismatkoja eri markkinoille. Groove-ohjelmassa rahoitettiin vuosien 2010–2014 aikana yhteensä 129 cleantech-toimialan hanketta. Ohjelman kokonaisbudjetti oli noin 100 miljoonaa euroa, josta Tekesin osuus noin 52 miljoonaa euroa.

Groove oli Tekesin ensimmäinen pienille ja keskisuurille yrityksille kohdistettu ohjelma. Ohjelman keskeisimpänä tavoitteena oli auttaa uusiutuvan energian alan pk-yrityksiä kasvamaan kansainvälisille markkinoille antamalla niille tukea lähellä kaupallistamista olevien innovaatioiden kehittämiseen ja pilotointiin. Yrityksiä on myös autettu luomaan suhteita cleantech-alalla toimiviin sijoittajiin.

”Lamasta huolimatta uusiutuvan energian tilanne markkinoilla näyttää hyvältä. Yhdysvaltojen ja Kiinan ilmastosopimus luo uusia mahdollisuuksia. Suomalaiset yritykset ovat löytäneet uusia markkinoita myös kehitysmaista ja kehittyvistä maista”, Tekesin pääjohtaja Pekka Soini totesi Groove-ohjelman päätösseminaarissa 9.12.2014.

Kun Groove-ohjelma käynnistyi vuonna 2010, Suomessa odotettiin tuulivoiman läpimurtoa ja kotimarkkinoille ennakoitiin merkittävää kasvua. Grooven ensimmäisen vuoden aikana rahoittamista hankkeista suurin osa olikin tuulienergiaprojekteja.

”Myös bioenergiahankkeita osallistui ohjelmaan alussa paljon, sillä Suomessa bioenergia hallitsi pääosin uusiutuvan energian tuotantoa. Sen sijaan aurinkoenergia ei vielä ohjelman alkuaikoina näkynyt Grooven hankesalkussa. Saksassa alkanutta aurinkoenergian huimaa kasvua ei pidetty mahdollisena Suomessa”, ohjelmapäällikkö Pia Salokoski kuvailee Groove-ohjelman alkuaikaa.

Grooven päättyessä voidaan todeta, että tuulivoiman tuotanto ei odotuksista huolimatta ole merkittävästi lisääntynyt. Merituulivoimahankkeiden uskotaan kuitenkin lisäävän tuulienergian rakentamista myös Suomeen. Grooven alkuvaiheessa tukemien bioenergia-alan yritysten kansainvälistyminen on sujunut hitaasti, ja monet ovat jääneet pelkästään kotimarkkinayrityksiksi. Joukossa on kuitenkin muutama tulevaisuuden kasvuyritys.

Grooven rahoittamissa hankkeissa aurinkoenergiahankkeet ovat nousseet ylivoimaiseen johtoon sekä rahoitettujen hankkeiden määrässä että tuen suuruudessa. Aaltoenergian puolella puolestaan rakennetaan jo ensimmäisiä monien megawattien demolaitoksia.

”On mielenkiintoista nähdä, mikä on tilanne seuraavan viiden vuoden päästä. Talouslamasta huolimatta uusiutuvan energian alan yritysten tulevaisuus näyttää hyvältä. Suomalaiset yritykset ovat löytäneet uusia markkinoita, ja rohkeus lähteä suoraan kansainvälisille markkinoille on kasvanut”, Salokoski toteaa.

Grooven kansainvälinen yhteistyö kohdistui alussa Yhdysvaltoihin, Kiinaan ja Saksaan. Yritysten kiinnostus USA:n markkinoita kohtaan kuitenkin väheni nopeasti, joten kansainvälinen yhteistyö ohjelmassa keskittyi lopulta pääasiassa Kiinaan ja Saksaan.

Ohjelman aikana järjestettiin kaksi suomalais-kiinalaisille yhteishankkeille suunnattua rahoitushakua, joihin tuli yhteensä 43 hakemusta. Lopulta yli 20 hanketta sai rahoituksen. Kiinaan kohdistuvia yhteishankkeita rahoitettiin yhteensä lähes miljoonalla eurolla. Kolmas yhteishaku on valmisteilla, ja jatkossa haut toteutettaneen koko Kiinan laajuisena yhdessä MOSTin (Kiinan Ministry of Science and Technology) kanssa.

Saksan kanssa järjestetyssä rahoituksen yhteishaussa rahoitettiin yhteensä seitsemän hanketta, joissa Tekesin rahoitusosuus oli 2,5 miljoonaa euroa. Grooven aikana Tekes käynnisti yhteistyötä myös Brasiliaan. Tekes solmi yhteistyösopimuksen Brasilian Tekesin Finepin kanssa jo 2012, mutta suunniteltu cleantech-alan yhteishaku saatiin avatuksi vasta tänä syksynä.

Viime vuosien aikana suomalaiset uusiutuvan energian alan yritykset ovat löytäneet lisää uusia markkinoita. Saharan eteläpuoleinen Afrikka on kasvavan kiinnostuksen kohteena, samoin uudet Aasian maat kuten Vietnam, Filippiinit ja muutaman vuoden tauon jälkeen myös Indonesia ja Malesia.

”Pienet ja keskisuuret yritykset tarvitsevat menestykseensä myös jatkossa pitkäjänteistä ja monipuolista tukea. Pelkkä taloudellinen tuki ei kuitenkaan riitä – kotimaisten menestystarinoiden syntymiseen tarvitaan myös sparrausta, verkostoja ja yhteistyötä toisten yritysten kanssa”, Salokoski korostaa.

Lue lisää

Katso kaikki