Green Market Study: Tulevaisuuden rakennukset ovat yhä vihreämpiä
Rambollin julkaiseman Green Market Study (GMS) 2014 –tutkimuksen mukaan innovaatioilla ja viestinnällä on keskeinen merkitys kestävän ja ympäristöystävällisen rakennuskannan kehittämisessä. Vihreän rakentamisen tilaa ja trendejä kartoittava pohjoismainen tutkimus tehtiin nyt neljättä kertaa. Siinä tarkasteltiin kestävän kehityksen liiketoimintamalleja ja tiedon hallintaa sekä alan uusia innovaatioita ja viestintää.
”Tutkimuksen mukaan kiinteistö- ja rakennusalalla vallitsee yhteinen näkemys uusien teknologioiden yleistymisestä ja kehittymisestä. Parantunut ympäristötietoisuus on lisännyt vuokralaisten kiinnostusta ja halua saada tietoa ympäristövaikutuksistaan”, johtaja Mikko Hyytinen Rambollin Kiinteistökonsultoinnista sanoo.
Vuokralaisten ja rakennusten omistajien syvempi yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia yhä laajenevassa ympäristövaikutusten seurannassa. Vastaajat uskovat, että lainsäädäntö kasvattaa kiinteistöalan ympäristövaikutusten huomiointia Pohjoismaissa. Alan uskotaan kehittyvän myös koulutuksen sekä kansainvälisten konferenssien ja asiantuntijayhdistysten jakaman tiedon kautta.
Rakennusten käyttäjien rooli kiinteistöalan asiakkaina on vahvistunut, minkä tuloksena myös kyseisen käyttäjäryhmän vastausten määrä kasvoi. Myös kokonaisvastaajamäärä, 177, oli suurempi kuin aikaisempina tutkimusvuosina. Vastaajista 45 prosenttia työskentelee julkisella sektorilla ja 55 prosenttia yksityisellä.
Kiristynyt taloudellinen tilanne, uudet tekniset järjestelmät ja viestinnän kasvanut merkitys heijastuvat alan kehitykseen. Kehitys on johtanut resurssien käytön tehostumiseen sekä vihreiden rakennusten ja sidosryhmien välisen yhteistyön merkityksen kasvamiseen.
”Kestävä kehitys on jo osa yritysten strategisia päätöksiä. On kiinnostavaa nähdä, miten ja milloin vastaajien tunnistamat uudet innovaatiot ja liiketoimintamahdollisuudet alkavat realisoitua”, Hyytinen pohtii.
Green Market Study –tutkimus toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008.
Lue lisää
Katso kaikki
Talteka selvitti: Julkisten tilojen kunto vaikuttaa joka kolmannen suomalaisen asuinpaikan valintaan

Sähkön siirtolaskutukseen valmistellaan muutoksia – Tehomaksu tasaamaan kulutusta
