Granlund hyvässä kasvuvauhdissa – megaprojektit työllistävät

Liikevaihdon kasvun moottorina ovat olleet suunnitteluprojektien vahva kysyntä, korjausrakentamisen palvelujen hyvä kehitys sekä konsultoinnin nopea kasvu.

Granlund-konsernin liiketoiminta on kehittynyt suunnitelmien mukaisesti vuoden 2018 kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana. Edellisvuoden vastaavaan kauteen verrattuna liikevaihto on kasvanut 13,5 prosenttia ja henkilömäärä 10,3 prosenttia eli 82 henkilöllä. Liikevoiton kasvu on ollut kohtuullinen 3,2 prosenttia, kun liikevoittoprosentti oli 11,2 prosenttia.

Megaprojektit, kuten YIT:n Tripla, Länsimetro sekä Helsinki-Vantaan kehitysohjelma työllistävät, samoin kuin sairaalasektorilla Jyväskylän Nova, HUS:n Siltasairaala, Vaasan sairaanhoitopiirin Botnia High 5, KYS:n Uusi Sydän, Lapin keskussairaalan laajennus sekä OYS:n uudistamisohjelma.

”Uusiakin jättihankkeita on näköpiirissä, kun esimerkiksi Helsinki Gardenin hankesuunnittelu on käynnissä. Muitakin urheiluhankkeita on viritteillä ja pilvenpiirtäjiä kaavaillaan niin Helsinkiin kuin Espooseenkin”, kommentoi Granlund Oy:n toimitusjohtaja Pekka Metsi (kuvassa).

Innovaatiotoiminnassa uusien teknologioiden soveltaminen, datan virtaaminen ja sitä kautta koneoppimisen hyödyntäminen ovat vahvasti esillä. Granlund panostaa yhteistyöhön startupien ja tutkimuslaitosten kanssa.

”Olemme löytäneet ylläpidosta sovelluskohteita tekoälylle mm. energiaan ja sisäilmaan liittyen, ja automatisoitu suunnittelu on myös vahvasti etenemässä. Ensimmäisenä näihin pohjautuvia liiketoimintoja näyttäisi kehittyvän Digitaalisissa kiinteistöpalveluissa. Data saadaan virtaamaan muun muassa tietomallien, pilvipalvelujen ja IoT:n avulla, ja olemme selvästi jonkinlaisen teknologisen murroksen kynnyksellä”, kertoo Granlundin innovaatio- ja kehitysjohtaja Tuomas Laine.

Jätä kommentti

*

*