Fortum ja Lidl sopimukseen ylijäämälämmön hyödyntämisestä

Fortum on solminut sopimuksen ylijäämälämmön ostamisesta Lidlin Järvenpään jakelukeskuksesta.

Fortum on solminut sopimuksen ylijäämälämmön ostamisesta Lidlin Järvenpään jakelukeskuksesta.

Fortum avasi kaukolämpöverkkonsa puhtaan lämmön tuottajille keväällä 2018. Järvenpään ja Tuusulan alueen kaukolämpö on jo suurelta osalta hiilidioksidivapaata. Lidlin Järvenpäähän valmistunut jakelukeskus tuottaa vuodessa noin 700 MWh lämpöä Fortumin Järvenpään alueen kaukolämpöverkkoon. Määrä vastaa runsaan 40 omakotitalon vuosittaista lämmöntarvetta.

”Siirtymisessä kestävään, tehokkaaseen ja älykkääseen energiajärjestelmään panostamme erityisesti tuotantotapoihin, jotka eivät perustu polttoon. Tällaisia tuotantotapoja ovat esimerkiksi ylijäämälämpöjen hyödyntäminen ja geoterminen lämpö”, kertoo Fortumin Suomen kaukolämpöliiketoiminnan johtaja Ilkka Toijala.

Fortum hyödyntää eri lähteistä syntyviä ylijäämälämpöjä tehokkaasti jo nyt. Yhtiöllä on useita suuria asiakkaita, jotka toimittavat kiinteistöissään ja muussa toiminnassaan syntyvää ylijäämälämpöä Fortumin avoimeen kaukolämpöverkkoon. Asuntoja lämmitetään Fortumin kaukolämpöverkoissa esimerkiksi datakeskuksissa, kiinteistöissä, teollisuuslaitoksissa, jätevesien puhdistamisessa ja jakelukeskuksissa syntyvällä ylijäämälämmöllä – lämmöllä, jota ei aikaisemmin hyödynnetty millään tavoin.

Lidlin kanssa solmittu sopimus on ensimmäinen julkisilla ylijäämälämmön ostohinnoilla tehty sopimus.

”Kesällä saamme runsaasti energiaa omasta aurinkovoimalastamme, mutta sitä myös kuluu jakelukeskuksen kylmätilojen viilentämiseen. Viilentämisen yhteydessä syntyvän lauhdelämmön taas voimme syöttää kaukolämpöverkkoon kaikkien käytettäväksi, eikä mitään mene hukkaan”, Lidl Suomen kiinteistö- ja kehitysjohtaja Virpi Kaikkonen sanoo.

 

Lue lisää

Katso kaikki