EcoUpin innovaatio muuttaa purkuvillan ongelmajätteestä uusiomateriaaliksi

Rakennusala ottaa askeleen päästöttömämpään suuntaan, kun suomalaisyritys tuo kaupalliseen tuotantoon kierrätysinnovaationsa. EcoUpin kehittämä menetelmä muuttaa rakennuksien purkuvillan ongelmajätteestä uusiomateriaaliksi.

Talotekniikka-lehti

Suomalainen kiertotalouden asiantuntijayritys EcoUp on tuonut ensimmäisenä markkinoille ekologisen menetelmän purkuvillan kierrättämiseen. Rakentamisen jätteenä syntyvän mineraalivillan, lasi- ja kivivillan, kierrättäminen on ollut tähän saakka vaikeaa. Purkuvilla ei ole kelvannut energiajakeeksikaan vaan on tähän asti päätynyt kaatopaikalle, jonne se on maatumattomana jäänyt pysyvästi.

Nyt yrityksen tuotantolaitoksessa Varsinais-Suomessa purkuvillasta valmistetaan uusiomateriaalia, jota voidaan käyttää muun muassa sementin, asfaltin ja tiilien entistä ekologisemmassa valmistuksessa.

– Euroopan alueella käytetystä mineraalivillasta kertyy jätettä vuositasolla arviolta noin 2,5 miljoonaa tonnia, ja sen hävittäminen on vaikeaa ja kallista. Käytetyn mineraalivillan uusiokäyttöön ei ole tähän asti ollut ekologista teollisen mittakaavan ratkaisua, mutta tämän innovaation myötä edellytykset EU:n jätedirektiivissä tavoitteeksi asetetun 70 % kierrätysasteen saavuttamiseksi ovat nyt paremmat kuin koskaan”, sanoo EcoUpin toimitusjohtaja Antti Ollikainen tiedotteessa.

Päästöttömyys on pysyvä muutos

Innovaation ekologiset hyödyt ovat monipuoliset: resurssitehokkuus paranee purkumateriaalien uusiokäytöllä, ja rakentamisen päästöt pienenevät. Rakentamisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen arvioidaan olevan globaalisti noin 40 % kaikista päästöistä, joten rakentamisen yhä kiihtyessä kysymys päästöjen pienentämisestä on keskeinen.

– Tavoite rakennusalan päästöttömyydestä ei ole ohimenevä trendi, vaan pysyvä muutos, joka avaa valtavasti kestävän arvonluonnin mahdollisuuksia. Kaupallista arvoa luodaan paitsi erottuvuudella ja laadulla, myös auttamalla kaikkia alan yrityksiä ja yksityisiä kuluttajia kohti kestävää rakentamista, Antti Ollikainen jatkaa.

 

Lue lisää

Katso kaikki