Digitalisaatio muuttaa kerrostaloasumista

Kerrostaloasukkaat voivat tulevaisuudessa vaikuttaa asumismukavuuteensa kodin älyratkaisujen ja erilaisten palveluiden avulla, esimerkiksi säätämällä asuntonsa lämpötilaa ja ilmankosteutta huone kerrallaan. Kaikki eivät halua tehdä säätöjä itse, siksi automatisointi on tarpeen.

Talotekniikka-lehti uutisoi 4.12. hankkeesta, jossa Tampereella viiden kerrostaloyhtiön asukkaat ovat jo päässeet testaamaan asuntonsa lämpötilan säätämistä yksittäinen huone kerrallaan. Asuntoihin on asennettu sensoreita ja älytermostaatteja, ja lämpötilan säätäminen onnistuu älypuhelimeen asennettavan sovelluksen avulla. Kyseessä on energiaratkaisuihin liittyviä asiantuntijapalveluita tarjoavan Enermixin tutkimushanke, jonka tarkoituksena on lisätä asumismukavuutta ja säästää energiaa. Hanke on saanut rahoitusta ympäristöministeriön kiinteistö- ja rakennusalaa vauhdittavan KIRA-digiltä. Voit katsoa Talotekniikan uutisen ja siihen liittyvän videon täältä.

Lämmityskustannuksissa on hankkeen avulla säästetty jopa 20 prosenttia. Se on onnistunut lämmitysjärjestelmien älykkäällä ohjauksella, jossa on hyödynnetty sääennustetietoja ja leikattu kaukolämmön piikkejä.

”Kun asukkaat käyvät suihkussa aamuisin ja iltaisin, se aiheuttaa energiankulutukseen tehopiikin. Olemme leikanneet sitä samaan aikaan lämmitysverkostosta pois”, Enermixin toimitusjohtaja Janne Heinonen (kuvassa) kertoo.

Kyseisessä hankkeessa päätöksen älykkäästä lämmitysjärjestelmästä on tehnyt taloyhtiö tai kiinteistön omistaja. Tulevaisuudessa kuluttajille suunnitellaan palvelua, jonka myös yksittäinen asukas voisi hankkia ilman taloyhtiön päätöstä. Hankkeessa on huomattu, että vain noin kymmenen prosenttia asukkaista on kiinnostunut ohjaamaan asuntonsa lämmitystä.

Jätä kommentti

*

*