Suomalaisille menestystä pohjoismaisessa cleantech-kisassa

WWF:n Climate Solver -kilpailussa palkituista viidestä yrityksestä peräti kolme oli suomalaisia.  

WWF:n Climate Solver -kilpailussa palkituista viidestä yrityksestä peräti kolme oli suomalaisia.

WWF:n Climate Solver -kilpailussa palkittiin viisi yritystä, joiden innovaatioilla voi olla merkittävä vaikutus ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Palkittujen joukossa oli kolme suomalaisyritystä: Fourdeg, Norsepower ja Parking Energy.

Arvion mukaan palkitut viisi innovaatiota voisivat vähentää hiilidioksidipäästöjä kansainvälisesti yli 100 miljoonaa tonnia vuosittain. Määrä vastaa likimain Suomen ja Ruotsin yhteenlaskettuja päästöjä.

”Kotimaisten yritysten upea menestys kisassa osoittaa sen minkä jo tiedämme: Suomesta löytyy cleantech-osaamista. Nyt tarvitaan potkua ideoiden markkinointiin, jotta innovaatiot saadaan skaalattua ja toden teolla käyttöön kansainvälisesti”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

Talotekniikka-alan innovaatioita

Fourdeg on suomalainen palveluyritys vesikiertoisen lämmityksen optimointiin. Palvelu parantaa käyttömukavuutta ja säästää lämmityskuluissa. Se toimii automaattisesti huonekohtaisella ohjauksella kaikenkokoisissa uusissa ja vanhoissa asuin-, julkis- ja liikerakennuksissa.

”On ollut upeaa nähdä, että teknologiamme selvästi vähentää hiilidioksidipäästöjä ja olemme löytäneet palvelullemme asiakkaita. Tunnustus toivottavasti lisää palvelumme tunnettuutta, koska älykkäällä lämmityksellä on mahdollisuus vähentää päästöjä helposti ja ilman, että kukaan joutuisi tinkimään mukavuudestaan”, sanoo Fourdegin toimitusjohtaja Markku Makkonen.

Sähköautojen lataus helpommaksi

Parking Energy (Suomessa Parkkisähkö Oy) tarjoaa sähköautojen latausta kiinteistöalalla. Yrityksen ajatus on nopeuttaa sähköautojen leviämistä mahdollistamalla sähköautojen lataus kaikilla pysäköintipaikoilla. Paikat varustetaan valmiiksi kaapeloinnilla ja pikaliittimellä, latauslaitteet tuodaan tarpeen mukaan ja halutun tehoisina, mikä alentaa tuntuvasti lataus- ja huoltokuluja. Järjestelmään voidaan liittää myös lämmityspistorasiat.

”Parking Energyn tavoite on nopeuttaa sähköautojen leviämistä. Puolet ihmisistä asuu kerrostaloissa tai tekee töitä toimistoissa, joten nämä ovat loogisimmat paikat ladata niitä. Suunnittelimme järjestelmän sellaiseksi, että se toimii, kun kaikki autot ovat ladattavia. Näemme jo nyt, että järjestelmän asentaminen nopeuttaa päätöksiä siirtyä ladattaviin autoihin”, sanoo Parkkisähkön hallituksen puheenjohtaja Heikki Suonsivu.

Kolmantena palkittu Norsepower on kehittänyt roottoripurjeen, jolla laivojen polttoaineenkulutusta voidaan vähentää. Päästöt voivat vähentyä aluksesta riippuen jopa 20 prosenttia vuodessa.

Palkinnot luovutetaan yrityksille 22.5. Malmössä Ruotsissa maailman energiaministerien tapaamisessa. Yritykset liitetään WWF:n Climate Solver -verkostoon.

Kuva: Parking Energy 

Lue lisää

Katso kaikki