Citycon ja Klövern kehittävät yhdessä Globenia Tukholmassa
Citycon ja Klövern ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen Tukholman keskustan eteläpuolella sijaitsevan Globen Shopping -kauppakeskuksen kehittämisestä.
Citycon ja Klövern ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen Tukholman keskustan eteläpuolella sijaitsevan Globen Shopping -kauppakeskuksen kehittämisestä.
Aiesopimuksen nojalla perustetaan yhteisyritys, jonka tarkoituksena on ostaa Klöverniltä osuus Arenan 2 -kiinteistöstä ja kehittää sen jälkeen Globen Shopping -keskusta. Citycon omistaa yhteisyrityksestä 55 ja Klövern 45 prosenttia.
Citycon johtaa hankkeen kehittämistä ja konseptin toteuttamista tiiviissä yhteistyössä Klövernin ja Tukholman kaupungin kanssa. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan osapuolet investoivat kiinteistöön yhteensä noin 260–290 miljoonaa euroa, johon kuuluu osa Arenan 2 -kiinteistön hankinnasta.
Globen Shopping -kauppakeskuksen pinta-alan odotetaan kaksinkertaistuvan nykyisestä 20 000 neliömetristä ja suunniteltu laajennus lisää kauppakeskuksen palvelujen sekä kulttuurin osuutta. Cityconin ja Klövernin kehityshankkeen tavoite on muuttaa Globen Shopping -kauppakeskus ja Arenavägen-katu kehittymättömästä alueesta eläväksi sekä sykkiväksi tapaamispaikaksi, joka palvelee niin paikallisia kuin lähialueiden urheilu- ja kulttuuritapahtumien kävijöitä.
Kauppakeskuksesta voi muodostua rakenteilla olevan teurastamoalueen (Slakthusområdet) merkittävä keskus, jonne on tulossa noin 4 000 uutta asuntoa ja 10 000 työpaikkaa. Etelä-Tukholmasta on jo nyt erinomaiset liikenneyhteydet, sillä metro, useat raitiovaunureitit ja useat bussilinjat kytkevät sen keskustaan.
”On hienoa päästä toteuttamaan tätä modernia ja kunnianhimoista konseptia kasvavassa Tukholmassa yhdessä Klövernin kaltaisen menestyvän ja maineikkaan yrityksen kanssa”, Cityconin toimitusjohtaja Marcel Kokkeel kertoo.
”Globen on yksi Tukholman vahvimmista brändeistä. Pitkäaikaisena toimistokiinteistöjen omistajana uskomme, että Globen Shopping -kauppakeskuksen kehittäminen tukee yhtä keskeisimmistä tavoitteistamme; haluamme vastata alueen kasvavaan toimistotilojen kysyntään olemassa olevien ja uusien tilojen avulla”, Klövernin toimitusjohtaja Rutger Arnhult sanoo.