Caverion sai Tampereelta jättiprojektin

Caverionille 41 miljoonan euron talotekniikkaprojekti Sulkavuoren jätevedenpuhdistamolla.

Caverionille 41 miljoonan euron talotekniikkaprojekti Sulkavuoreen Tampereella – keskitetty jätevedenpuhdistus on seudun merkittävimpiä ympäristöinvestointeja.

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:n kanssa tehtyjen sopimusten yhteisarvo on 41 miljoonaa euroa. Keskuspuhdistamon louhintaurakoiden jälkeisten rakennustöiden yhteisarvo on 161 miljoonaa euroa. Caverion vastaa kallion sisään rakennettavan Sulkavuoren keskuspuhdistamon taloteknisistä sähkö- ja LVI-töistä sekä kiinteistöautomaatio- ja vesisumujärjestelmän asennuksista.

– Sulkavuoreen toteutettava jätevedenpuhdistamo on oleellisin osa hankettamme, johon kuuluvat lisäksi kaksi suurta jätevedenpumppaamoa ja jätevesien siirtoputkistot nykyisiltä Tampereen jäteveden puhdistamoilta. Caverionin toteutuslaajuuteen kuuluvat työt ovat erittäin vaativia ja puhdistamon tulevan toiminnan kannalta täysin keskeisiä, sanoo toimitusjohtaja Timo Heinonen Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy:stä.

– Olemme iloisia tilaajan meille osoittamasta luottamuksesta ja mahdollisuudesta olla mukana toteuttamassa alueen merkittävää ympäristöinvestointia. Hyvä yhteistyö hankkeen toteuttajien kesken antaa erinomaisen lähtökohdan yhteiselle onnistumiselle, Caverion Suomen divisioonajohtaja Ville Tamminen toteaa.

Jäteveden käsittelyä seuraavat sata vuotta

Maan alla tapahtuva rakentaminen ja laaja työmaa tuovat erityishaasteet taloteknisten järjestelmien asennuksiin. Maanalaisten tilojen ilmanvaihdolle on asetettu kovat vaatimukset, koska tiloissa muodostuu erilaisia kaasuja, jotka edellyttävät järjestelmiltä suurta puhdistustehoa.

Sulkavuoden keskuspuhdistamon louhinnan jälkeiset rakennus- ja asennustyöt toteutetaan viitenä urakkana. Caverionin lisäksi muina toteuttajina ovat pääurakoitsija työyhteenliittymä Kreate Oy ja Aki Hyrkkönen Oy, Skanska Infra Oy ja Valmet Automation Oy.

Työt alkavat vuoden 2022 alusta Sulkavuoressa ja päättyvät vuoden 2025 lopussa, jolloin uusi keskuspuhdistamo on valmis. Suurhanke keskittää kuuden Tampereen seudun kuntayksikön jätevesien käsittelyn Sulkavuoren kalliopuhdistamoon.

Uusinta tekniikkaa hyödyntävä keskuspuhdistamo on merkittävä ympäristöinvestointi. Se käsittelee jätevedet niin laadukkaasti, että vaikka Tampereen seudun väkiluku ja samalla jätevesien määrä kasvavat, Tampereen Pyhäjärven ja sen alapuolisten vesistöjen kuormitus vähenee ja virkistyskäyttöarvo nousee.

Keskuspuhdistamo turvaa jätevesien seudullisen käsittelyn pitkälle tulevaisuuteen ja vastaa kiristyviin lupaehtoihin. Sulkavuoren kalliotiloissa jätevettä voidaan käsitellä seuraavat sata vuotta.

Lue lisää

Katso kaikki