Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

NCC, Skanska ja YIT palkittiin työturvallisuuskilpailussa

Kanta-Hämeen rakennusalan työturvallisuuskilpailun 2008 - 2009 parhaat rakennusyritykset ja paras rakennustyömaa on valittu. Parhaaksi työmaaksi…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Yrityksille iloa Pohjois-Suomen innovaatioyhteistyöstä

Kainuu, Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa ovat luoneet yhteisen toimintamallin innovaatiopalveluiden kehittämiseksi ja parhaiden käytäntöjen levittämiseksi. Tekes…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Tuoteturvallisuuden valvonta Tukesille?

Suomen hallitus on esittänyt, että Kuluttajaviraston tuoteturvallisuusvalvontaan liittyvät tehtävät siirretään Turvatekniikan keskus Tukesin hoidettaviksi. Muutos…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Presecolle uusi toimitusjohtaja ja rahoittaja

Ympäristöteknologiayritys Presecoa kahdeksan vuotta vetänyt toimitusjohtaja Mikko Kantero on päättänyt jättää paikkansa, ja yhtiön hallitus…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

ABB:n ja WWF:n energiatehokkuuskilpailu ratkennut

Sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtiö ABB:n ja WWF Suomen järjestämässä Energiatehokkuus 2009 -kilpailussa on palkittu Helsingin kaupungin…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Ahlsell vahvistaa sähkötoimialaosaamistaan

Ahlsell Oy on tehnyt esisopimuksen Solar Suomi Oy:n kanssa sen liiketoiminnan ostamisesta. Tanskalaiseen Solar-konserniin kuuluvan…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Consti Talotekniikalle yli 10 miljoonan euron sopimukset

Consti Talotekniikka Oy on varmistanut yli 10 miljoonan euron urakat pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla. Asiakkaina ovat…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

VTT: Kiinteistö- ja rakennusalan syöksy on taittumassa Pirkanmaalla

Vuosi 2009 on ollut vaikea Pirkanmaan rakentajille, ja rakennusmarkkinoiden supistuminen jatkuu vielä vuonna 2010. VTT…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Saksan insinöörijärjestö palkitsi professori Olli Seppäsen

Saksan suurin insinöörijärjestö VDI (Verein Deutscher Ingenieure) on palkinnut professori Olli Seppäsen järjestön korkeimmalla ansiomerkillä.…
Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Isännöintiliiton barometri: Isännöintiyritykset kasvavat ja joustava hinnoittelu yleistyy

Isännöintiyrityksissä on kovia kasvuhaluja summaa Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä barometrin tuloksia. 71 prosenttia isännöintiyrityksistä tavoittelee…