Kategoria: Ajankohtaista
Firalla vahva alkuvuosi
Fira on ensimmäisen kvartaalin aikana saanut uusia urakkakauppoja yhteensä yli 30 miljoonan euron arvosta, enemmän…
Oulun seudun ammattiopiston opiskelijoille kaksi taloteknistä Taitaja-kultaa
Taitaja2014 -tapahtumassa 400 ammattiin opiskelevaa nuorta kilpaili ammattitaidon suomenmestaruuksista 44 lajissa oikeaa työpaikkaa vastaavissa olosuhteissa. (lisää…)
Ravintolakoulu Perho laajenee professorien yhteistyönä
Helsingin rakennuslautakunta käsittelee tiistaina Ravintolakoulu Perhon lisärakennuksen rakennuslupaa. Uudisrakennus sisältää koululuokkia ja toimistotiloja. (lisää…)
Lähes kaikissa peruskorjauskohteissa on asbestia
Delete Group muistuttaa, että ennen 1990-lukua rakennettujen kiinteistöjen korjaustöitä suunniteltaessa pitää aina selvittää, onko kiinteistöjen…
Caverionille seitsemän miljoonan euron saneerausprojekti Norjasta
Caverion saneeraa Norjan Stavangerin keskustassa sijaitsevan Bergelandsgårdeniksi kutsutun toimistotalon passiivienergiataloksi. (lisää…)
Rakli käynnistää klinikan kerrostalojen kohtuuhintaiselle korjaamiselle
Rakli käynnistää Turun kaupungin kanssa hankkeen, jossa kehitetään laajasti hyödynnettävää korjauskonseptia lähiöalueiden kiinteistöille. (lisää…)
YIT urakoi vesitornit Hyvinkäälle ja Jyväskylään
YIT on valittu toteuttamaan vesitorniurakat Hyvinkäälle ja Jyväskylään. Hyvinkään vesitorniin toteutetaan mittava peruskorjaus ja Jyväskylään…
STUL: Sähköistysalalla pohja saavutettu
Kolme vuotta kestänyt markkinoiden alamäki sähköistysalalla on päättymässä ja sekä urakoitsijoiden että suunnittelijoiden odotukset ovat…
Lemminkäinen muuttaa toimistokiinteistön hotelliksi Töölössä
Lemminkäinen peruskorjaa ja muuttaa Helsingin Töölössä sijaitsevan Auratalon toimistokiinteistön hotelliksi. Kiinteistön omistaa LähiTapiola. (lisää…)
JR Lämpötekniikka ja Eneom yhdistävät voimansa
Kiinteistöjen lämpötehokkuuteen ja energiaratkaisuihin erikoistunut JR Lämpötekniikka sulautuu osaksi NewLiner-konserniin kuuluvaa Eneomia. (lisää…)
