Caruna investoi yli kaksi miljoonaa euroa sähkönsiirtoverkkoon Kurikan seudulla
Sähkönsiirtoyhtiö Caruna käynnistää Kurikassa paikallisesti merkittävän sähköverkon parannushankkeen. Hankkeen ansiosta alueen asukkaat saavat jatkossa entistä luotettavammin sähköä. Hankkeen tarkoituksena on korvata vanhaa ja huonokuntoista ilmajohtoverkkoa luotettavammalla kaapeliverkostolla.
Caruna investoi sähköverkon parannustoimenpiteisiin alueella yhteensä 2,7 miljoonaa euroa. Seuraavan puolentoista vuoden aikana toteutettavan hankkeen vaikutuspiirissä on Kurikassa ja Jurvassa noin 400 asiakasta.
”Kaapelointi parantaa Kurikan ja Jurvan alueen sähkön toimitusvarmuutta. Kurikassa hanke keskittyy Jyllintaipaleen alueelle ja siellä hankkeen vaikutuspiirissä on muun muassa teollisuutta sekä Säntinkylän ja Mietaan kylän asukkaat, joiden sähkönsaanti saadaan näillä toimilla säävarmaksi”, verkostopäällikkö Henrik Suomi Carunasta kertoo.
Jurvassa keskustaa syöttävä vanha ja huonokuntoinen 20 kilovoltin ilmajohto saneerataan maakaapeliksi ja hankkeella turvataan muun muassa terveyskeskuksen, vanhainkodin, sekä muiden keskustan palvelujen sähkön saanti.
Kaapelointitöiden lisäksi pylväsmuuntamoita korvataan ulkoisia olosuhteita paremmin kestävillä puistomuuntamoilla.
Kurikassa saneerataan vanhaa ja huonokuntoista ilmajohtoverkkoa maakaapeliksi 12 kilometrin matkalta ja saneerataan 22 pylväsmuuntamoa puistomuuntamoiksi. Jurvassa keskustan ilmajohtoa saneerataan 10 kilometriä, minkä lisäksi yhdeksän pylväsmuuntamoa vaihdetaan puistomuuntamoiksi.
Projektin maastosuunnittelu Kurikassa on jo käynnistynyt ja työ tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Jurvassa työt arvioidaan saatavan päätökseen vuoden 2015 loppuun mennessä.