Caruna investoi sähkönsiirtoverkkoon Taivalkoskella
Sähkönsiirtoyhtiö Caruna käynnistää Taivalkoskella paikallisesti merkittävän sähköverkon parannushankkeen, ja investoi sähköverkon parannustoimenpiteisiin alueella yhteensä noin 4,5 miljoonaa euroa. Investointi työllistää noin 45 henkilöä.
Seuraavan kahden vuoden aikana verkkoa parannetaan Taivalkosken keskustaajaman ja Taivalvaaran alueella. Hankkeen ansiosta alueen asukkaat saavat jatkossa entistä luotettavammin sähköä. Toimenpiteillä saadaan noin 1300 asiakasta lisää säävarman verkon piiriin.
”Hankkeen tarkoituksena on korvata vanhaa ja huonokuntoista ilmajohtoverkkoa luotettavammalla kaapeliverkostolla. Kaapelointitöiden lisäksi pylväsmuuntamoita korvataan ulkoisia olosuhteita paremmin kestävillä puistomuuntamoilla ja lisätään verkostoautomaatiota. Näillä toimenpiteillä parannetaan alueen sähkön toimitusvarmuutta”, verkostopäällikkö Henrik Suomi Carunasta kertoo.
Taivalkoskella tehdään kaksi suurempaa projektikokonaisuutta. Koko Taivalkosken keskustataajaman keskijänniteilmajohtoverkko saneerataan maakaapeliksi. Maakaapelia rakennetaan noin 45 kilometriä ja puistomuuntamoita rakennetaan noin 30 kappaletta.
Taivalvaaran alueella saneerataan Taivalvaaran ja Pintamojärven sähköasemien välinen keskijänniterunkoyhteys maakaapeliksi. Maakaapelia rakennetaan noin 38 kilometriä sekä puistomuuntamoita noin 20 kappaletta. Tämän projektin tarkoitus on varmistaa Taivalvaaran sähköaseman ja siten koko Taivalkosken sähkönjakelua poikkeustilanteissa.
”Projektit parantavat huomattavasti koko Taivalkosken taajaman sähkön toimitusvarmuutta. Hankkeen vaikutuspiirissä ovat kaikki kunnan keskeiset palvelut, kuten terveyskeskus, vanhainkoti ja lämpökeskus sekä asemakaava-alueen yritykset ja asukkaat, joiden sähkönsaanti saadaan näillä toimilla säävarmaksi”, Henrik Suomi kertoo.
Projektit on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2016 loppuun mennessä, aikataulu tarkentuu kuluvan vuoden lopulla.
Lue lisää
Katso kaikki
Talteka selvitti: Julkisten tilojen kunto vaikuttaa joka kolmannen suomalaisen asuinpaikan valintaan

Sähkön siirtolaskutukseen valmistellaan muutoksia – Tehomaksu tasaamaan kulutusta
