Bomban kylpylän uudistamisprojekti on Suomessa ainutlaatuinen

Jyväskyläläinen Suomen Allaslaite Oy toteutti vuodessa Break Sokos Hotel Bomban kylpylän uimaveden käsittelyjärjestelmän.

Jyväskyläläinen Suomen Allaslaite Oy toteutti vuodessa Break Sokos Hotel Bomban kylpylän uimaveden käsittelyjärjestelmän.

Suomen Allaslaitteen toimitusjohtajan Vesa Ojasen mukaan kohde oli haasteellinen sekä teknisesti että erityisesti aikataulullisesti. Täydellisen uudistuksen läpikäynyt Bomba avaa ovensa yleisölle tänään.

”Viime vuoden elokuun alussa vanhat altaat tyhjennettiin ja kuivatus- sekä purkutyöt käynnistettiin. Projekti oli haastava sikälikin, että vanhan kylpylän perusrakenteet haluttiin säilyttää, mutta samalla altaiden määrää lisättiin ilman kellaritilojen suurentamista”, Ojanen taustoittaa.

Vedenkäsittelyjärjestelmissä hyödynnettiin kalvosuodatustekniikkaa, joka pystyttiin sijoittamaan pienempään tilaan.

”Kalvosuodatustekniikalla säästetään myös käyttökustannuksissa, sillä huuhtelu tapahtuu täysin automaattisesti. Myös energiakulutuksessa syntyy säästöjä.”

Suomen Allaslaitteen suunnittelukumppanina Nurmeksen Bomballa oli Suomen Kylpyläsuunnittelu Oy Jyväskylästä. Yhtiön toimitusjohtaja Pekka Orava on pitkällä urallaan suunnitellut lukuisia kylpylöitä Suomessa ja maailmalla.

”Nurmeksen Bomba on peruskorjauskohteena täysin ainutlaatuinen. Missään muualla kylpylän peruskorjauksessa ei olla menty näin perusteellisen syvälle uudistamisessa. Tässäkin mielessä Nurmes avaa uuden trendin suomalaisessa kylpyläkulttuurissa”, Orava toteaa.

Karjalaisuutta uudella twistillä

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa investoi Bomban kunnostukseen kaikkiaan noin 6 miljoonaa euroa. Ennen siirtymistä PKO:n omistukseen Nurmeksen Bomballa on koettu karjalaisen kulttuurin kukoistus ja sittemmin myös matkailuliiketoiminnan alamäki.

Pielisen rannalle suomalaiseen kansallismaisemaan Bomba nousi vuonna 1978. Karjalaistalo on kopio alkuperäisestä Bombasta, joka rakennettiin Suojärven Kuikkaniemen kylään vuonna 1855. Kylpylähotellin Bomban yhteyteen rakennutti Nurmeksen kaupunki vuonna 1991.

PKO otti Bomballa ohjat käsiinsä helmikuussa 2016 tavoitteenaan nostaa Bomba Pohjois-Karjalan toiseksi matkailun helmeksi Kolin rinnalle. Kolin remonttiin PKO käytti reilut 3 miljoonaa euroa. Kolin kylpylä avasi ovensa kesällä 2015. Myös Kolin projektissa vedenkäsittelyjärjestelmien kokonaistoimittajana oli Suomen Allaslaite.

”Kyse ei ole vain vanhan karjalaisen kulttuurin vaalimisesta. Suunnittelussa pohdimme paljon sitä, mitä karjalaisuus on tänään ja lähitulevaisuudessa. Juuri se näkyy toteutuksen lopputuloksessa, joka tarjoaa asiakkaillemme aidon pohjoiskarjalaisen elämyksen ja hämmästyttävän luontokokemuksen”, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä kiteyttää.

Lue lisää

Katso kaikki