Vesimittarijärjestelmä kannattaa auditoida


Viime syksynä valmistuneen kyselytutkimuksen perusteella yli puolet kiinteistöalalla toimivista vastaajista oli törmännyt vedenmittausjärjestelmän luotettavuutta koskevaan asukasreklamaatioon. Monet asukkaat eivät luota vesimittarijärjestelmiin ja niiden mittaustarkkuuteen.

Nykyinen lainsäädäntö vaatii, että moniasuntoisten rakennusten vesilaskutuksen on perustuttava mitattuun todelliseen kulutukseen. Lainsäädäntö asettaa vesimittareille myös etäluettavuusvaatimuksen.

Ensimmäiset merkittävät asuinkiinteistöjen vedenmittausta koskevat asetusmuutokset ovat 2010-luvun alkupuoliskolta. Silloin asetus edellytti paikalla luettavien vesimittarien asennuksen, mutta ei kuitenkaan kulutusperusteista laskutusta. Asuinkiinteistöissä on siis lukuisia käyttöönottamattomia sekundamittareita ja käyttövesikustannukset kuitataan edelleen kiinteällä päälukuperusteisella veloituksella.

Motiva Oy:n mukaan käyttövettä kulutetaan jopa 20 litraa vähemmän päivässä asukasta kohden, mikäli kustannukset laskutetaan asukkailta todellisen kulutuksen mukaan. Asuinkiinteistön vedenkulutusta voidaan laskea jopa 20 prosenttia pelkällä todellisen kulutuksen mukaisella laskutuksella.

Käyttövesi- ja viemäröintikustannuksien lisäksi säästöpotentiaalia on lämpimän käyttöveden lämmityskustannuksissa. Kulutusperusteinen laskutus olisi kannattavaa taloyhtiöille ja kiinteistöomistajille, mutta usein laskutuksen käyttöönoton edellyttämistä toimenpiteistä ja vesimittarijärjestelmien luotettavuudesta ei ole riittävästi tietoa.

Olen auditoinut viimeisen vuoden aikana yli 1 000 vesimittaria. Auditoinneissa on varmistettu vesimittarien asennusohjeen mukainen asennus ja vaatimuksien mukainen mittaustarkkuus. Lisäksi prosessissa on huolehdittu siitä, että jokainen vesimittari on linkitetty vesimittarijärjestelmässä oikeaan asuntoon. Auditoiduista vesimittareista 2,99 prosentissa on ollut asukkaan kulutuslaskutusta vääristäviä ongelmia.

Vesimittareita on ollut linkitettynä ristiin asuntojen välillä, on ollut asennusvirheitä ja mittarien laite- tai laatuvirheitä. Kaikki oikein asennetut ja käyttöönotetut vesimittarit ovat täyttäneet tarkkuusvaatimukset.

Kokemukseni mukaan vesimittarijärjestelmän käyttöönoton toteuttaa poikkeuksetta vesimittarijärjestelmän toimittaja. Näin on ollut myös auditoimissani järjestelmissä. Kaiken olisi pitänyt olla jo kunnossa.

Tavallisesti järjestelmätoimittajan edustaja ei käy lainkaan paikan päällä vaan käyttöönotto suoritetaan etänä. Silloin ei ole mitään mahdollisuutta varmistaa luotettavalla tavalla järjestelmän ongelmatonta toimintaa. Käyttöönottovaiheessa kiinteistön vedenmittausjärjestelmä olisi mielestäni ehdottomasti auditoitava kolmannen osapuolen toimesta, jotta voidaan varmistua vaatimusten mukaisesti toimivasta vedenmittauksesta ja luotettavasta vesilaskutuksesta.

Alussa mainitun kyselytutkimuksen vastauksista selvisi myös, että alalla toimivat uskovat vedenmittausjärjestelmän auditoinnin ja siitä syntyvän dokumentaation parantavan loppukäyttäjän luottamusta kiinteistönsä vesilaskutukseen. Vesimittarijärjestelmien auditoinnilla voidaan huolehtia järjestelmän tarkkuusvaatimuksien täyttymisestä ja oikeudenmukaisen laskutuksen käyttöönotosta, joka tutkitusti laskee asuinkiinteistöjen käyttövesi- ja energiakustannuksia.

 

Tomi Torppa, LVIA-asiantuntija, Optireal

 


Kuva: Optireal/Petri Kangas

Lue lisää

Katso kaikki