Selkeyttä energiatodistuksiin

E-lukuarvot pienentyvät eli sama rakentamistapa johtaa nykyistä parempaan E-lukuun.

Uuden energiatodistusasetuksen tarkoituksena on yhtenäistää käytäntöjä lähes nollaenergialainsäädännön kanssa. Samalla laskentaperusteet muuttuvat, jolloin uusi energiatodistus ei ole enää vertailukelpoinen aiempien kanssa. Todistus kuitenkin näyttää lähes samalta kuin ennenkin. Luvassa on myös termimuutoksia, joiden toivotaan vähentävän väärinkäsityksiä.

Asetuksen muutokset vaikuttavat vain vähän energiatodistusten laadintaan, mutta kentällä sekaannusten ja virhetulkintojen mahdollisuus kasvaa. Uusista perusteista onkin tiedotettava niin asiantuntijoita kuin tavallisia ihmisiä, jotta kaikki ymmärtävät, millä tavoin uudet todistukset eroavat vanhoista.

Uusien laskentaperusteiden myötä E-lukuarvot pienentyvät eli sama rakentamistapa johtaa nykyistä parempaan E-lukuun. On hyvä, että uudet säädökset rohkaisevat käyttämään vanhoissa omakotitaloissa enemmän uusiutuvaa energia. Mutta puolueettomuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta asetusmuutos on ongelmallinen. Ne talonomistajat, jotka ovat hankkineet energiatodistuksen nykyisillä perusteilla, ovat huonommassa asemassa kuin ne, jotka hankkivat todistuksen uusilla.

Energiatodistuksen ulkonäkö säilyy lähes samanlaisena, vaikka vuoden alussa voimaan tuleva todistus ei ole enää vertailukelpoinen aikaisempien energiatodistusten kanssa. Vaikka todistusten laskentasääntöjen pitää olla selkeitä, vieläkin tärkeämpää on, että todistukset ovat havainnollisia. Silloin niiden vakuuttavuus ihmisten silmissä säilyy.

Nykyinen ja uusi energiatodistus ovat samanväriset ja pohjautuvat E-lukuun, vaikka todistusten sisältö ei ole samanlainen. Jotta tavallinenkin ihminen erottaisi todistukset toisistaan, tarvitsisimme selkeästi entiseen verrattuna erinäköisen energiatodistuksen.

Kirjoittajat: Ulla Nykter, Johtava energia-asiantuntija, Granlund Consulting ja Päivi Liejumäki, Lempäälän kunta, rakennusvalvonta

Lue myös: Energiatodistus ohjaa energiatehokkuuteen?

Rakennusten energiamuotokertoimet uudistuvat

LVI-professorit kritisoivat asetusluonnosta

Lue lisää

Katso kaikki