Aurinkoenergiaa LumiLinnaan

Kemissä sijaitseva LumiLinna pidetään talvisin kylmänä luonnosta saadulla viilennyksellä, muina vuodenaikoina hyödynnetään maalämpöä ja -kylmää energian lähteenä.

Kemissä sijaitseva LumiLinna pidetään talvisin kylmänä luonnosta saadulla viilennyksellä, muina vuodenaikoina hyödynnetään maalämpöä ja -kylmää energian lähteenä.

LumiLinnan elämystilassa on 100 000 kg jäätä sekä lumiset seinät ja lattiat, joten tilan on pysyttävä noin -5 asteessa läpi vuoden. LumiLinna-alueelle on porattu ja asennettu viime vuoden aikana lähes 10 km maalämpöputkia. Kiinteistön tarvitsema lämmitysenergia tuotetaan maalämmöllä ja jäähdytysenergia tuotetaan geokaivoilla.

“Päärakennuksen katolla on lämmön talteenottokeräimet ja asennamme parhaillaan aurinkopaneeleita. Pyrimme LumiLinna-alueella mahdollisimman pieneen ostettuun energian kulutukseen”, kertoo Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutonen.

LumiLinnan aurinkovoimalasta tulee Kemin alueen laajin. Paneeleita katolle tulee reippaasti päälle 400 ja arvion mukaan voimalan kokonaisteho on 140 kWp ja tuotto päälle 100 000 kWh vuodessa.

“Asiakkaamme niin kotimaasta, kuin ulkomailta ovat tietoisia ympäristön tilasta ja myös haastavat meidät toimimaan kestävästi. Me olemme ottaneet hyvillä mielin haasteen vastaan. Vielä on paljon tehtävissä, mutta onneksi asioita voi tehdä kestävällä tavalla”, kertoo Koutonen.

“Pyrimme hyödyntämään lähiseudun osaamisen tilaamalla mm. rakentamistyöt, painotyöt, koneet ja laitteet läheltä. Myös Seaside Glass Villa -huvilat on tehty suomalaisesta hirrestä Ylikiimingissä ja muun muassa villojen lämpimän veden käyttö on rajoitettua. Päärakennuksen vesihanat ovat vettä säästäviä, hanoissa on virtaaman rajoittimet”, Koutonen kertoo.

”Ilmanvaihtojärjestelmät on varustettu tehokkailla lämmöntalteenottolaitteistoilla. Kylmätilan jäähdytyskoneiden lauhdelämmöllä tuotetaan kiinteistön lämminkäyttövettä.”

LumiLinna on rakennettu talvisin Kemiin jo vuodesta 1996, nyt alueella on ollut majoitustoimintaa jo kolmatta kesää.

Lue lisää

Katso kaikki