Asuntomarkkinoiden innovaatiopalkinto Firalle

Fira Ketterän kehitys huipentui ensimmäiseen kahden viikon putkiremonttiin viime vuoden marraskuussa.

Tekes, Rakennuslehti ja Suomen Asuntotietokeskus ovat myöntäneet 2017 Asuntomarkkinoiden innovaatiopalkinnon Fira Palveluille. Innovaatiopalkinnon saaja valittiin 31.1. Asuntomarkkinat 2017 -tilaisuudessa yleisöäänestyksellä.

Fira Palvelut Oy on kehittänyt uudenlaisen Fira Ketterä -putkiremontin, jonka voi ostaa yhtenä kokonaisuutena aina hankesuunnittelusta toteutuksen loppuun asti. Se mahdollistaa nopeuden, joka ei pilkotussa projektissa onnistu.

Asukkaat pääsevät osallistumaan suunnitteluun tavallista enemmän. Hankemallissa suunnittelijat, toteuttajat, aliurakoitsijat ja tilaaja työskentelevät kaikki saman päämäärän eteen.

Fira Ketterän kehitys huipentui ensimmäiseen kahden viikon putkiremonttiin viime vuoden marraskuussa. Roihuvuoren Satumaanpolku viiden asukkaat joutuivat olemaan poissa kotoa vain kaksi viikkoa.

Sinä aikana tehtiin kaikki työt asuntojen sisällä: purkutyöt, vaihdettiin putket ja rakennettiin uudet kylpyhuoneet. Remontti valmistui aikataulussa ja nopeuden ansiosta alkuperäisestä tavoitehinnasta pystyttiin säästämään selvästi.

”Fira Palvelut haastaa uudella konseptillaan muuttamaan rakennusalalla vallitsevia käytäntöjä. Fira Ketterässä yhdistävät hienosti asukaslähtöisyys, yhdessä tekeminen ja nopeus”, arvioi Tekesin johtaja Mika Lautanala.

Muut loppusuoralle päässeet ehdokkaat olivat Hoasin Kämppishaku ja SRV REDIn Living Lab.

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasin Kämppishaku on merkittävä kiinteistö- ja rakennusalan innovaatio, joka mahdollistaa uudenlaisen asumismuodon yhdistämällä solu- ja kaveriasumisen parhaat puolet.

 

Lue lisää

Katso kaikki