Asunto Oy Espoon Osmankäämin rakennustyöt ovat alkaneet

Uudiskohteeseen tulee 44 kotia kahdeksaan kerrokseen.

Vermonniityn kotikorttelin viimeistelevä uudiskohde Asunto Oy Espoon Osmankäämin rakennustyöt ovat alkaneet. Uudiskohteeseen tulee 44 kotia kahdeksaan kerrokseen. Osmankäämin uudiskerrostalo valmistuu Vermonniityn kotikortteliin Leppävaaran palvelujen äärelle keväällä 2021.

– Bonavan Vermonniityn kotikorttelin erikoisuutena on asukkaiden yhteinen hyvinvointipihojen kokonaisuus, jossa voi kuntoilla, rentoutua ja viettää aikaa naapureiden tai oman perheen kesken”, sanoo Liisa Bäckström, yksikönjohtaja, Bonava Suomi Oy.

– Kotikortteliimme kuuluu myös viihtyisä yhteistila kuntoilulaitteineen, pyöränpesu- ja huoltopisteet sekä ulkoilu- ja urheiluvälineille varatut säilytystilat. Osmankäämi on mitä mainioin asuinpaikka myös autottomaan asumiseen, sillä Raide-Jokeri tulee sujuvoittamaan jo ennestään hyviä kulkuyhteyksiä.”

Vermonniityn kotikortteli sijaitsee Kehä I:n ja Turunväylän lähettyvillä. Autolla Helsinkiin ajaa vain parissa kymmenessä minuutissa ja junalla matka taittuu alle vartissa. Lähimmät juna-asemat ovat Mäkkylässä ja Leppävaarassa, jossa pysähtyvät myös kaikki Helsinki-Turku-välin kaukojunat.

Lisämukavuutta Osmankäämin koteihin tuovat lattialämmitys sekä moderni iLOQ-lukitus.

Lue lisää

Katso kaikki