Hallituksen puheenjohtaja Timo Kohtamäki hoitaa väliaikaisesti toimitusjohtajan tehtävää 6.4. alkaen.

Aren toimitusjohtaja vaihtuu

Aren toimitusjohtaja vaihtuu. Hallitus käynnistää välittömästi uuden toimitusjohtajan hakuprosessin.

Talotekniikka-lehti

Nykyinen Are Oy:n toimitusjohtaja Heikki Pesu jättää tehtävänsä 6.4.2021 mennessä. Hallituksen puheenjohtaja Timo Kohtamäki hoitaa väliaikaisesti toimitusjohtajan tehtävää. Hän jatkaa myös hallituksen puheenjohtajan tehtävässä.

Heikki Pesu on ollut Aren johdossa vuodesta 2011 saakka. Pesu on yhtiön käytettävissä vielä seuraavat kuusi kuukautta.

– Haluan koko hallituksen puolesta kiittää Heikki Pesua hänen pitkästä työurastaan yhtiön palveluksessa. Are on hänen johdollaan kasvanut alan johtavaksi toimijaksi. Hänellä on ollut merkittävä rooli Lemminkäinen talotekniikan ja Aren yhdistyessä, Ruotsin toimintojemme käynnistämisessä ja kannattavassa kasvattamisessa sekä yhtiön toimintakulttuurin rakentamisessa, sanoo Aren hallituksen puheenjohtaja Timo Kohtamäki tiedotteessa.

– Lähes kymmenen vuoden kausi Aren toimitusjohtajana on ollut innostava ja monin tavoin palkitseva. Kiitän lämpimästi kaikkia arelaisia, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme näistä vuosista, on ollut upeaa rakentaa kasvua ja uusia ratkaisuja osaavien ammattilaisten kanssa. Haluan myös kiittää yhtiön hallitusta ja omistajaa luottamuksesta ja sujuvasta yhteistyöstä. Näihin vuosiin on mahtunut hienoja onnistumisia, mutta tietysti myös vaikeita paikkoja. Erityisen ylpeä olen Aren kulttuurista, joka on näyttänyt vahvuutensa, kun olemme jo yli vuoden työskennelleet poikkeusjärjestelyin koronapandemian takia. Arella on valoisa tulevaisuus edessään. On ollut kunniatehtävä johtaa Area, mutta nyt on oikea aika antaa kapula eteenpäin seuraavalle henkilölle, toteaa toimitusjohtaja Heikki Pesu.

Jätä kommentti

*

*