ARE:lle puitesopimus Turun kaupungin sähköteknisistä töistä – ”Sähkötöitä tehdään noin 800 rakennuksessa”

Talotekniikkayritys ARE ja Turun kaupunki ovat solmineet kahden vuoden puitesopimuksen kaupungin rakennusten aikaveloituksella toteutettavista sähköteknisistä töistä.

Talotekniikkayritys ARE ja Turun kaupunki ovat solmineet kahden vuoden puitesopimuksen kaupungin rakennusten aikaveloituksella toteutettavista sähköteknisistä töistä. Puitesopimus käsittää noin 800 Turun kaupungin omistamaa rakennusta, aluetta ja vuokrakohdetta, Are kertoo tiedotteessaan.

Sopimuskausi alkoi 1.12.2022, ja kaksivuotisella sopimuksella on kahden lisävuoden optio.

– Lähdemme toteuttamaan toimivaa yhteistyötä, ja tähtäimessämme on jo nyt kahden vuoden jatko sopimukselle. Heti yhteistyön aluksi pääsemme tekemään energiasäästöä tuottavia valaisinuudistuksia, kun vanhoja loisteputkivalaisimia aloitetaan vaihtamaan energiatehokkaisiin LED-valaisimiin, toimialapäällikkö Juuso Peri kertoo tiedotteessa ARE:n ja Turun kaupungin alkavasta yhteistyöstä.

Turun kaupungin kiinteistöt koostuvat muun muassa varhaiskasvatuksen, opetuksen, liikunnan, yhdyskuntatekniikan, hoitoalan, pelastustoimen, liike- ja toimisto- sekä asuinrakennuksista. Aikaveloituksella tehtävät sähkötekniset työt koskevat sähköjärjestelmien laitteiden ja laiteasennusten rakennus-, korjaus-, huolto- ja ylläpitotöitä.

– Sopimus on ARE:lle erittäin merkittävä, ja pääsemme myös työskentelemään tärkeissä turkulaisissa kohteissa. Sähkötöitä tehdään noin 800 rakennuksessa ja näillä näkymin kohteet tulevat työllistämään parikymmentä arelaista, ARE:n yksikönjohtaja Lassi Kulo kertoo tiedotteessa.

Lue lisää

Katso kaikki