Are toteuttaa Tampereen Rantatunnelin tekniset järjestelmät

Are ja Rantatunnelin Allianssi ovat allekirjoittaneet 22.10.2014 sopimuksen valtatielle 12 rakennettavan Tampereen Rantatunnelin teknisten järjestelmien toimittamisesta. Urakkasopimus sisältää LVIS-, sprinkleri-, automaatio- ja liikenteenhallintajärjestelmien kokonaistoimituksen ja sen arvo on noin 20 miljoonaa euroa.

Talotekniikan sopimuskumppanin valinnassa painottui, että Are on suuri ja suorituskykyinen kumppani. Hyvä yhteistyötahto ja tekninen osaaminen korostuvat näin suuressa hankkeessa.

”Allianssi on urakkamalli, jossa asioita viedään yhdessä eteenpäin ja hankkeen eteneminen aikataulussa on tärkeää. Yhteistyön on siis pelattava”, allianssin projektipäällikkö Esko Mulari Rantatunnelin Allianssiin kuuluvasta Lemminkäinen Infra Oy:stä toteaa.

Painava peruste valinnalle oli myös, että Are on myös paikallinen toimija, vaikka onkin valtakunnallinen yritys.

”Rantatunneli-urakka on erittäin merkittävä Arelle. Se on arvoltaan kautta aikojen suurin yksittäinen urakkamme, vaikka Länsimetron työmaan eri osaurakat yhdessä ovatkin arvoltaan tätä suurempi. Arvioimme, että tämä urakka työllistää eri vaiheissaan 40–70 työntekijää Tampereen seudulla”, Aren talotekniikkaurakoinnin Keski-Suomen liiketoimintajohtaja Jarmo Liimatainen kertoo.

Osaprojektien hallinta ja aikataulujen yhteensovittaminen on tällaisessa suuressa hankkeessa erityisen tärkeää. Kun kaikkea talotekniikkaa hoitaa yksi toimija, vuoropuhelu on vaivatonta.

Valtatie 12:n Rantatunneli on valmistuttuaan Suomen pisin maantietunneli. Se koostuu kahdesta erillisestä 2,3 kilometrin mittaisesta liikennetunnelista sekä tie-, katu- ja eritasoliittymäjärjestelyistä. Kyseessä on Suomen vilkkain valtatieosuus pääkaupunkiseudun ulkopuolella, ja se avaa uusia mahdollisuuksia Tampereen keskustan kehittämiselle.

Toimituksen valmistelevat työt alkavat jo tämän vuoden lopulla. Varsinaisiin asennuksiin päästään helmikuussa 2015 ja ne valmistuvat huhtikuussa 2016, jonka jälkeen alkaa tunnelin koekäyttö. Liikenteelle tunneli avataan keväällä 2017.

Lue lisää

Katso kaikki