Ardian ostaa energiayhtiö Nevelin

Ranskalainen sijoitusyhtiö Ardian ostaa kaukolämpöä ja teollisuuden energiaratkaisuja tarjoavan Nevel Oy:n koko osakekannan.

Vapo-konsernin kokonaan omistamalla Nevelillä on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa yli 130 energiantuotantolaitosta ja yli 40 kaukolämpöverkkoa. Nevelin liikevaihto vuonna 2019 oli 101 milj. euroa. Yrityskauppaa koskeva sopimus allekirjoitettiin 31.10. Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisen hyväksynnän.

– Nevel sopii täydellisesti kestävän kehityksen strategiaamme Pohjoismaissa. Nevelin liiketoiminta perustuu kuntien, kiinteistöjen ja teollisuuden infrastruktuuriratkaisujen kehittämiseen. Päämäärämme ovat hyvin pitkälti samat, ja uskomme, että investoinnillamme Nevelin kehittäminen saa entisestään lisää vauhtia”, toteaa Ardianin infrastruktuurirahaston johtaja Simo Santavirta.

Ardian näkee Nevelin liiketoiminnan kehittämiselle ja laajentamiselle Suomessa, Ruotsissa ja Virossa hyvät mahdollisuudet, muun muassa teollisuuden ja kiinteistöjen energiapalveluissa.

– Aiomme kasvattaa yhtiötä, investoida ja palkata lisää henkilökuntaa. Investoimme lisää Nevelin tuotantolaitosten, verkkojen tehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden parantamiseen. Hankkeiden suunnittelu käynnistyy välittömästi omistusvaihdoksen myötä. Investointiohjelman suuruusluokka on toistakymmentä miljoonaa euroa. Tarkoitus on käynnistää myös rekrytointiohjelma asiantuntijatehtäviin Suomeen ja Ruotsiin, kertoo Ardianin sijoitusten hallinnoinnista Pohjoismaissa vastaavan Enordicin hallituksen puheenjohtaja Eero Auranne.

Yrityskaupan voimaantulo edellyttää vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksymistä. Ardianilla ei ole Suomessa tai Pohjoismaissa Nevelin kanssa kilpailevaa tai päällekkäistä toimintaa.

Sitoutunut pitkäaikainen omistaja

Ardianin ensimmäinen sijoitus Suomeen tapahtui maaliskuussa 2020, kun se osti Lakiakankaan tuulipuiston Isojoella. Tuulipuistossa on tällä hetkellä 14 turbiinia ja tuotantokapasiteetti on 57 MW.

Ruotsissa Ardianilla on rakenteilla 280 MW:n suuri tuulipuisto ja 75 MW:n tuulipuisto on käynnissä. Norjan Finnmarkissa Ardianilla on osuus 50 MW:n tuulipuistosta.

– Nevel täydentää erinomaisesti Ardianin investointiportfoliota Pohjoismaissa. Pohjoismaat on Ardianille strateginen kohde, jossa haemme uusia infrastruktuuri-investointikohteita energia-,  tele- ja  liikennesektorilla, sanoo Ardianin infrastruktuurirahaston Pohjois-Euroopan johtaja Daniel von der Schulenburg.

– Neveliin investoiminen on merkittävä asia koko Ardianin investointistrategiassa, joka tavoittelee merkittävää hiilidioksidipäästöjen alentamista maailmanlaajuisesti, kertoo energiamurroksesta Ardianissa vastaava johtaja Amir Sharifi.

 

Jätä kommentti

*

*