ARA-päivässä puhuttiin passiivitaloista
Noin 600 asumisen ja rakentamisen ammattilaista kokoontui 26.1.2010 Helsingissä pidettyyn ARA-päivään. Tapahtuman pääpuhuja oli Wolfgang Feist Passiivitalo Instituutista Saksasta.
Professori Feist kertoi, että joissain Saksan osavaltioissa on päätetty, että kaikki julkiset rakennukset tehdään passiivitalotasoa.
– Passiivitalon rakentamiseen kuluva lisäinvestointi on niin pieni, ettei meillä ole varaa rakentaa vähemmän tehokkaasti, Feist sanoi.
Feist kannusti tekemään energiatehokkuutta lisäävät korjaukset reippaalla kädellä.
– Miksi tyytyä parantamaan energiatehokkuutta vain 20 – 30 prosentilla, kun samalla vaivalla voi kohentaa jopa 70 – 80 prosenttia? Kun korjataan, niin tehdään se sitten kunnolla.
ARAn ylijohtaja Hannu Rossilahti sanoi, että ARA edistää energiatehokkuutta niin uudistuotannossa kuin korjausrakentamisessakin. Rossilahden mukaan rakentamisen normit muodostavat perustason, mutta hankkeissa suositaan energiatehokkuutta ja yhdyskuntarakenteen tiivistämistä.
Rossilahden mielestä valtion tukema asuntotuotanto voisi olla entistä laajemmin energiatehokkuuteen liittyvien innovaatioiden edistäjä ja mahdollistaja. Erilaisen kehittämistoiminnan yhdistäminen ARAn myöntämiin tukiin olisi luonteva tapa edistää energiatehokkuutta ja luoda esimerkkejä myös laajempaan käyttöön.
Rossilahti sanoi, että ARAn roolina voisi olla koerakennus- ja kokeiluhankkeiden toteuttaminen niin, että niistä voitaisiin saada käyttöön toimivia ja monistettavia malleja.