Älyratkaisut parantavat ilmanlaatua, turvallisuutta ja mukavuutta

Consumer Electronics Show, eli CES 2018 esittelee uusinta uutta elektroniikan saralla. Suomalaisia kiinnostaa kulutuselektroniikan lisäksi älysovellukset.

Suurista yrityksistä muun muassa Bosch näkee tulevaisuuden älykaupunkiteknologiassa. Boschin johtokunnan jäsen Stefan Hartung toteaakin, että: ”Älykaupunki oli pitkään visio. Me autamme tekemään siitä totta.”

YK:n mukaan noin kaksi kolmasosaa maailman väestöstä elää kaupungeissa vuoteen 2050 mennessä. Vielä vuonna 2014 vastaava luku oli puolet maailman väestöstä.

Kiihtyvän kaupungistumisen myötä myös kaupunkien haasteet lisääntyvät. Nykyisten ja tulevien haasteiden selättämiseksi tarvitaan älyratkaisuja.

”Tarvitsemme uuden kaupunkikonseptin. Keskeisessä asemassa muutoksessa ovat teknologiat, jotka tekevät kaupungeista älykkäitä ja asumiskelpoisia. Pitkällä aikavälillä kaupungit, joissa ei hyödynnetä älyratkaisuja, joutuvat umpikujaan”, Hartung sanoo.

Bosch pyrkii varustamaan kaupungit tulevaisuuteen tarjoamalla älykästä liikennettä, parempaa ilmanlaatua, lisääntynyttä mukavuutta ja turvallisuutta sekä monia uusia palveluita. Tavoitteena on kaupunkien ja lähiöiden elämänlaadun huomattava parantaminen.

Bosch esittelee maailman suurimmassa kuluttajaelektroniikan CES 2018 -messutapahtumassa useita ratkaisuja, jotka tekevät kaupungeista älykkäitä. Esillä on muun muassa ilmanlaatua reaaliajassa mittaava ratkaisu, järjestelmä, joka valvoo digitaalisesti jokien veden korkeutta ja antaa ennakkovaroituksen uhkaavasta tulvariskistä, sekä kuljettajien elämää helpottava täysin automaattinen pysäköintipalvelu.

Suuret ja pienet kaupungit ympäri maailman investoivat älykaupunkiteknologioihin. Jotkut maailman suurimmista metropoleista, kuten Barcelona, Soul ja Lontoo, ovat jo nyt ”älykkäitä”.

Älykaupunkeihin liittyvä markkina kasvaa vuosittain 19 prosenttia. Vuoteen 2020 mennessä markkinat saavuttavat 680 miljardin euron volyymin.
Bosch näkeekin älykaupungeissa loistavan liiketoimintamahdollisuuden.

”Älykaupunki oli pitkään visio, nyt se on totta. Boschilla on erinomainen tilaisuus tehdä verkottuneesta kaupungista teknologinen ja kaupallinen menestys”, Hartung sanoo.

Yhtiöllä on paraikaa meneillään 14 laajaa älykaupunkihanketta muun muassa San Franciscossa, Singaporessa, Tianjinissa, Berliinissä ja Stuttgartissa, ja lisää on luvassa. Yhtiö on viimeisen kahden vuoden aikana kaksinkertaistanut näihin monialaisiin hankkeisiin liittyvän myyntinsä lähes miljardiin euroon, ja sen odotetaan kasvavan entisestään.

Bosch on toimittanut muun muassa Kalifornian San Leandron kaupungille katuvalaistuksen etähallintajärjestelmän, jonka avulla 5 000 ledlampuin varustettua katuvaloa kytkeytyvät päälle vain silloin, kun niitä todella tarvitaan. Ratkaisun avulla San Leandro pystyy säästämään noin kahdeksan miljoonaa dollaria seuraavan 15 vuoden aikana.

”Olivatpa kaupungit sitten suuria tai pieniä, älyratkaisut auttavat niitä säästämään energiaa ja rahaa. San Leandron kaupungissa voidaan hyödyntää antureita ilmanlaadun mittaamiseen ja analysointiin, ja ruuhkatilanteissa kamerat voivat reitittää liikennettä automaattisesti uudelleen”, sanoo Boschin Pohjois-Amerikan toimintojen johtaja Mike Mansuetti.

IoT ja tekoäly lisäävät verkottumista

Esineiden internet toimii verkottuneen kaupungin perustana ja on löytämässä tiensä kaikille elämänalueille: Gartnerin tutkimus ennustaa, että noin 230 miljoonaa kotitaloutta – 15 prosenttia kaikista asunnoista maailmanlaajuisesti – on verkottunut vuoteen 2020 mennessä.

Myös tällä markkinalla potentiaali on valtava: sen volyymin odotetaan saavuttavan 250 miljardia dollaria vuoteen 2020 mennessä. Tuolloin yli 20 miljardia laitetta – olivat ne sitten palohälyttimiä, varashälyttimiä, sähkömittareita, kodinkoneita tai muita laitteita – on verkottunut toistensa kanssa.

”Bosch tunnisti verkottumisen potentiaalin aikaisin”, Hartung sanoo. ”Yli puolet elektronisista tuotekategorioistamme ovat web-pohjaisia jo nyt, ja tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä luku on 100 prosenttia. Haluamme tarjota jokaiselle tuotteellemme myös liitännäispalveluja.”

Älykaupunkien nopean kehityksen toinen ajuri on tekoäly. Bosch laajentaa tutkimustaan sillä saralla edelleen.

Viime vuonna yhtiö perusti tekoälyn tutkimuskeskuksen, joka työllistää noin 100 työntekijää Saksan Renningenissä, Kalifornian Palo Altossa ja Intian Bengalurussa. Vuoteen 2021 mennessä Bosch investoi keskuksen laajentamiseen noin 300 miljoonaa euroa. Yhtiö ennakoi, että tekoäly liittyy kymmenen vuoden kuluttua kaikkiin sen tarjoamiin tuotteisiin.

Ilmanlaatu on yksi kaupunkien suurimmista haasteista. Älyteknologia mahdollistaa muun muassa ilmanlaadun tarkan seuraamisen, minkä myötä kaupungit voivat tehdä nopeampia ja kohdennetumpia toimenpiteitä ilmanlaadun parantamiseksi.

CES 2018 -näyttelyssä Bosch esittelee yhdessä Intelin kanssa kehittämänsä uuden ratkaisun, mikroilmaston seurantajärjestelmä Climon. Climo mittaa ja analysoi kahtatoista ilmanlaatuun vaikuttavaa parametria, kuten hiilidioksidia, typpioksidia, lämpötilaa ja suhteellista kosteutta.

Laitteen koko on vain sadasosa tavanomaisiin järjestelmiin verrattuna, ja hinta vain kymmenesosa totutusta. Climolle myönnettiin CES Honoree Innovation Award -palkinto älykaupunkien kategoriassa.

Monilla alueilla ilmastonmuutos aiheuttaa ennalta arvaamatonta säätä. Tutkijat odottavat, että entistä raskaammat sademäärät johtavat myös tulviin yhä useammin.

Tähän saakka vedenkorkeutta on mitattu mekaanisesti, jolloin voi kestää tunteja, ennen kuin tiedot ovat kolmansien osapuolten saatavilla. Boschin tulvanvalvontajärjestelmä muuttaa tilanteen. Se valvoo jokien ja muiden vesialueiden veden tasoa reaaliajassa kaupunkien läheisyydessä ja varoittaa tulevasta tulvasta.

Bosch testaa valvontajärjestelmää pilottihankkeessa Neckar-joella Saksan Ludwigsburgissa. Ultraäänianturisondit ja kamerat seuraavat vedenkorkeuden, virtauksen ja poistovauhdin muutoksia, ja tiedot lähetetään Bosch IoT Cloudiin arviointia varten.

Mikäli kriittiset kynnysarvot ylittyvät, ennakkovaroitus lähtee tekstiviestillä vaikutusalueella sijaitseville kunnille, asukkaille ja yrittäjille, jolloin nämä voivat ryhtyä ajoissa varotoimiin tulvien tai niiden aiheuttamien vahinkojen varalta. Lukuisat Intiassa ja Etelä-Amerikassa sijaitsevat tulvapaikkakunnat ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa ratkaisua kohtaan.

Jätä kommentti

*

*