Alan parhaat palkittiin Kiinteistöalan Vuosiseminaarissa

Teknologiasta Tuotteiksi -säätiön vuoden 2014 tunnustuspalkinto myönnettiin Renor Oy:lle. Renor on kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiö, joka keskittyy erityisesti vanhojen teollisuusalueiden kehittämiseen uusiokäyttöön.

Teknologiasta Tuotteiksi -säätiön 20.000 euron tunnustuspalkinto luovutettiin Renor Oy:lle kiinteistöalan Vuosiseminaarissa Aulangolla 6.11.2014. Säätiö halusi tämän vuoden palkinnolla korostaa ja palkita energiatehokkuutta, uusiutuvan energian käyttöä ja kasvihuonepäästöjen vähentämistä. Kunniamaininnan toiminnastaan kestävän kehityksen mukaisesti sai Citycon Oyj.

Säätiön 20-vuotisjuhlan nimissä palkittiin tänä vuonna 10.000 euron erikoispalkinnolla vuoden start-up -yritys. Yleisön ja tuomariston päätös parhaasta ehdokkaasta oli tässä kohden yksimielinen, parhaaksi start-upiksi valittiin RF SensIT Oy. Yritys on kehittänyt järjestelmän rakenteiden automaattiseen kosteuden ja lämpötilan seuraamiseen.

Kiinteistöalan Uroteko 2014

Kiinteistöalan Uroteko 2014 myönnettiin seminaariosallistujien äänestyksellä KTI Kiinteistötieto Oy:n toimitusjohtaja Hanna Kalevalle. Perusteluna huomioinnille on, että Hanna Kalevan johdolla KTI on sitkeästi, läpinäkyvyyttä ja avoimuutta kasvattamalla, pyrkinyt lisäämään kiinteistöalan tietoa ja menestystä.

Aulangolla myönnettiin myös arvonimiä. Neljä uutta kiinteistöjohtajaa sai sertifioidun kiinteistöjohtajan arvonimen. Sertifiointi on osoitus monipuolisesta osaamisesta ja kokemuksesta kiinteistöjohtamisen alueelta.

Tänä vuonna sertifikaatin saivat Heka-Maunula Oy: toimitusjohtaja Vesa Jurmu, Senaatti-kiinteistöjen johtava asiantuntija Simo Kariluoma, SSAB Europe Oy:n Real Estate Manager Vesa-Heikki Kemppainen ja Asuntoverstaan rakennuttajapäällikkö Mika Pelander. Kiinteistöjohdon sertifiointi käynnistyi Suomessa vuonna 1999, ja tähän mennessä sertifikaatin on saanut 210 johtajaa.

 

Lue lisää

Katso kaikki