Aidonille sopimus älykkään sähkönmittausratkaisun toimittamisesta Norjaan

Sähkönjakeluyhtiö Eidsiva Nett AS ja Aidon Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen älykkään sähkönmittausratkaisun toimittamisesta 143.000 Eidsiva Nett:n asiakkaalle.

Älykkäiden sähkömittareiden lisäksi sopimus kattaa etäluentajärjestelmän sekä projektin toteutukseen tarvittavat tietojärjestelmät ja palvelut.

Uusi luentaratkaisu täyttää Norjan luentajärjestelmille asetetut vaatimukset, ja tuo Eidsiva Nett:n jakeluverkkoon uutta toiminnallisuutta, esimerkiksi muuntoasemien ja sähkönlaadun valvonnan sekä maasulkuvikojen tunnistamisen jokaisella asiakkaalla.

Sopimuksen arvo on noin 20 miljoonaa euroa. Mittareiden ja järjestelmän käyttöönotto on suunniteltu alkavaksi vuonna 2016.

”Sopimuksen allekirjoittaminen on meille tärkeä etappi: perusteellisen arviointi- ja neuvotteluvaiheen jälkeen olemme nyt valmiit käynnistämään hankkeen, jonka tuloksena saamme nykyaikaisen etäluentajärjestelmän ja sen myötä muun muassa tilannekuvan pienjänniteverkostamme”, sanoo Eidsiva Nett:n toimitusjohtaja Morten Aalborg.

”Valmistuessaan järjestelmä tulee olemaan yksi Euroopan edistyksellisimmistä”, sanoo Aidonin Norjan maajohtaja Thor-Erik Naess.

Lue lisää

Katso kaikki