Vesihuolto on Suomessa isojen muutosten edessä

Hanavesi on Suomessa yhä huippua, mutta vesihuolto ei ole itsestäänselvyys. Heikot kohdat astuvat valokeilaan, kun 1960–1970‑luvuilla rakennetut, yli 50 vuotta vanhat putkistot ja laitokset kaipaavat remonttia. Vesi- ja jätevesimaksuihin kohdistuu lähivuosina nousupaineita korjausvelan, ilmastonmuutoksen ja huoltovarmuuden turvaamisen takia.

– Suomen pohjavesialueet, jotka ovat vesihuoltomme pääasiallinen vesilähde, ovat kansainvälisesti vertailtuna pieniä, sanoo Oulun yliopiston apulaisprofessori Pekka Rossi.

Suomeen on kertynyt verrattain ohut maaperä, jossa pohjavesivarannot ovat lähellä pintaa. Ilmastonmuutoksen vauhdittama sademäärien ja lämpötilojen vaihtelu tekee veden kierrosta arvaamattomampaa. Maan pinnassa olevat pohjavedet ovat haavoittuvia vähentymiselle ja likaantumiselle, jos pintavettä pääsee pohjaveteen.

– Tähän vesihuolto monilla paikkakunnilla ei välttämättä ole aiemmin varautunut, kertoo Rossi.

Hän johtaa tutkimusryhmää, joka tutkii vesihuollon turvallisuutta yhteistyössä vesilaitosten, kuntien ja laajojen sidosryhmien kanssa.

Muun muassa pohjavesien pirstaleisuudesta, viime vuosisadan kunnallisen päätöksenteosta, valtion tukipolitiikan vaihtelusta ja pitkistä etäisyyksistä juontuu, että koko maassa on vesilaitoksia yli tuhat.

– Infran eli putkien, pumppaamojen, puhdistamojen ja vesitornien ikääntyessä vastassa on kysymys, miten saadaan hallinnoitua välttämättömiä päivityksiä vesi-infraan. Yksi esillä ollut kysymys on, pitäisikö pieniä vesilaitoksia yhdistää. Vesihuollon osaamista on kuitenkin varmistettava kaikkialle myös paikallisesti, sillä vesihuoltorakenteet eivät keskity vain kasvukeskuksiin, Rossi jatkaa.

Uuteen vesihuoltolakiin tehdyillä muutoksilla vahvistetaan vesihuollon omaisuudenhallintaa.

Vesimaksujen korotuksia on odotettavissa, kun monelle taloyhtiöistä tuttu putkiremontti odottaa nyt kokonaista yhteiskuntaa: investointitarpeen on arvioitu nousevan yli 700 miljoonaa euroa vuoteen 2040 mennessä.

– Vesihuolto on luonnollinen monopoli. Siksi hinnoittelu, tuloutus ja investoinnit pitää perustella läpinäkyvästi. Kuntapoliittinen liikkumavara kapenee varsinkin niiden vesilaitosten osalta, jotka toimivat osana kuntien omia organisaatioita, sanoo professori Pekka Leviäkangas, joka kehittää mittareita vesihuollon talouden ja varautumisen seurantaan.

Samalla kun ikääntyvät putket kasvattavat riskiä vedenjakelun häiriintymisestä, myös väestörakenteen muutokset aiheuttavat kuntien vesihuoltoon taloudellisia paineita, ja ristiriidat voivat päätyä uutisotsikoihin.

– Kuntapolitiiset päätöksentekijät joutuvat usein tekemään vaikeita valintoja – nämä valinnat saattavat siirtää kustannustaakkaa tulevaisuuteen, kun tarvittavia korjaustöitä tai investointeja lykätään, samalla kun halutaan pitää vesimaksut kohtuullisina, Leviäkangas kertoo.

Uuden lain myötä tilanne muuttuu niin, että vasta kun valvova viranomainen on tarkistanut, että vesilaitoksen toiminta on kunnossa ja päivitetty, laitos voi tuottaa voittoa. Leviäkankaan johdolla selvitetään, mitä tunnuslukuja vesilaitosten pitää jatkossa raportoida kansallisiin järjestelmiin, jotta niiden avulla pystytään turvaamaan toiminnan jatkuvuus, talous ja varautuminen. Alustavia malleja on jo luonnosteltu.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan myös Suomen vesihuollossa varautumista tarkastellaan uudella vakavuudella.

– Avoimuudella on rajansa, kun puhutaan huoltovarmuudesta. Kriittisen vesi‑infran tietoja ei ole tarpeen olla yleisesti tiedossa esimerkiksi kartoissa. Varautumista vesihuollossa tehdään myös Naton standardeihin ja harjoituksiin peilaten, ja Ukrainan kanssa käydään keskusteluja, sanoo Rossi.