Energiateollisuus: Aurinkovoiman edessä pilviä, tuulivoima hienoisessa myötätuulessa
Hallitus linjasi tuuli- ja aurinkovoiman rakentamisehtoja koskevista säännöistä.
Kuva: Suomen Tuulivoimayhdistys ry
Jos rakennettava tuulivoima ei sijoitu maakuntakaavassa sille osoitetulle alueelle, hallitus esittää vähimmäisetäisyydeksi asutukseen vähintään 1,25 kilometriä.
Säännöstä voidaan poiketa, mikäli neljä viidesosaa asuinrakennuspaikkojen omistajista sen hyväksyy. Etäisyyssääntöä ei sovelleta jo tuulivoimakäyttöön rakennettuihin alueisiin. Kunnilla säilyy oikeus päättää tuulivoiman rakentamisesta alueelleen.
– On positiivista, että lausuntokierroksen palaute on huomioitu lain jatkovalmistelussa. Kuitenkin myös nyt linjattu etäisyyssääntö tulisi vaikeuttamaan olemassa olevien hankkeiden toteuttamista, toteaa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Annina Alasaari.
Tuulivoiman etäisyys asutuksesta olisi perusteltua määrittää tapauskohtaisesti kuten muillakin energiahankkeilla.
Hallitus esittää myös merkittävää heikennystä aurinkovoiman rakentamiseen. Linjauksen mukaan yli 50 hehtaarin kokoisen aurinkovoimalan toteuttaminen edellyttäisi aina kaavoitusta. Hehtaarimäärä vastaa teholtaan karkeasti 50 megawatin voimalaa.
– Kaavoitusvaatimus tulee hidastamaan aurinkovoiman rakentamista ja johtaa samalla hankkeiden keskikoon kasvuun toisin kuin hallitus ehkä olettaa, toteaa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Marja Rankila.
– Rakentamisesta tulee pidemmän kaavoitusprosessin takia kalliimpaa, eikä pienempiin hankkeisiin välttämättä kannata ryhtyä lisäkustannusten takia.
