Pumppulohja kasvaa voimakkaasti uuden kumppanuuden myötä

Kuvituskuva. Kuva: iStock

Pumppulohja kasvaa voimakkaasti Xylem-kumppanuuden myötä. Merkittävä osa Xylemin Suomen liiketoiminnasta siirtyi 1.11.2025 alkaen River Finlandille eli Pumppulohjalle. Muutos koskee taloteknistä, teollista sekä kunnallisteknistä liiketoimintaa.

– Tavoitteenamme on palvella asiakkaita laadukkailla tuotteilla asiakaslähtöisesti ja tutun, osaavan henkilöstön voimin. Kuulumme River Group -konserniin, joka on vahva ja kokenut toimija Pohjoismaissa sekä läheinen kumppani Xylemin kanssa. Odotamme muutoksen tuovan kasvua sekä uusia asiakkuuksia vuoden 2026 aikana, sanoo Pumppulohjan toimitusjohtaja Stefan Stigell.

Pumppulohja on yksi pohjoismaiden suurimmista painesäiliöiden ja vedensuodattimien valmistajista.



Lue lisää

Katso kaikki