Vuoden 2025 sähkösuunnittelija on Granlund
Kunniakirjalla palkittu yritys on Suomen johtavia talotekniikkasuunnittelijoita.
Tunnustuksen ottivat Talotekniikka Nextissa vastaan Granlundin Tatu Svahn, liiketoimintajohtaja, sähkösuunnittelu, Topi Volama, liiketoimintayksikön johtaja, rakentamisen ja kiinteistökehityksen palvelut, ja Heikki Wilen, liiketoimintajohtaja, suunnittelu. Kuva: STUL
Granlundin noin 1 600 työntekijää työskentelevät sähkö- ja talotekniikkasuunnittelun lisäksi esimerkiksi rakenne- ja arkkitehtisuunnittelijoina, energia-, vastuullisuus- ja kiinteistöalan konsultteina, rakennusprojektien johtajina ja valvojina sekä muissa vaativissa asiantuntijatehtävissä.
– Asiakkaamme arvostavat asiantuntemustamme, laatua ja vastuullisuutta. Aiomme pitää näistä vahvuuksistamme kiinni jatkossakin, sekä jatkaa uudenlaisten ja innovatiivisten ratkaisujen tarjoamista asiakkaillemme kaikilla palvelusektoreillamme, yrityksen toimitusjohtaja Pekka Metsi kertoo.
Innovaatio- ja kehitystoiminta onkin Granlundilla merkittävässä roolissa. Viime vuonna yritys investoi peräti yhdeksän miljoonaa euroa esimerkiksi digivihreän siirtymän, datanhallintapalveluiden ja energiasektorin ratkaisujen kehitys- ja innovaatiotoimintaan.
Yrityksen asiantuntijoiden kädenjälki näkyy esimerkiksi talotekniikka-alan tietomallien yhdenmukaistamishankkeissa, data- ja tuottavuusratkaisujen kehittämisessä ja koko toimialaa edistävän Talotekniikka 2030 -hankkeen projekteissa. Viime vuonna Granlund onnistui kasvattavamaan liikevaihtoaan yhdeksän prosenttia 152,1 miljoonaan euroon. Samalla yrityksen liikevoitto nousi 14,4 miljoonaan euroon vuoden 2023 12,7 miljoonasta.
