Tahdon omat akut – Ruotsin reseptillä
Kaksi kovaa ii:tä pitävät talotekniikan ammattilaiset kiireisinä: ilmastonmuutos ja itänaapuri. Asuminen ja liikenne ovat ne isot pääluokat, joissa päästöjen suhteen Suomen tulee pystyä parempaan. Koko EU pyristelee irti fossiilisesta energiasta. Sillä nyt tiedämme, ettei Venäjä häikäile käyttää öljyään, kaasuaan ja kivihiiltään täsmäaseena niistä riippuvaisia valtioita kohtaan.
EU-maista Suomi on kyennyt muuttumaan jo nyt viittä vaille energiaomavaraiseksi, ja vieläpä suurelta osin päästöttömästi. Harvasta murroksesta luovitaan tyynesti läpi. Sähkön hintavaihtelu on tuottanut hengenahdistusta kuluttajille ja yrittäjille.
Minusta tuntuu, että jotain vikaa pörssijärjestelmässä on, kun epäsuhta kulutuksen ennakoimisen ja tuotannon ja tuonnin välillä johtaa niin roimiin hintapiikkeihin kuin pari kertaa tänä talvena. Sinänsä hintavaihtelun kuuluukin ohjata sähkön käyttäjät supistamaan kulutustaan tai siirtämään sitä eri ajankohtiin. Kotitalouksia on pyritty ohjaamaan siihen suuntaan myös viestinnällä.
Miksi vain kuluttajat ja muut pienkäyttäjät joustavat, kun yhtä hyvin tai jopa mieluummin julkinen sektori voisi reagoida tilanteeseen ja hillitä energiankäyttöään? Väylävirasto esitti tammikuussa oma-aloitteisesti vaihtoehdon, jossa he vähentäisivät huippuhetkillä teiden valaistusta. Jos Fingrid pyytää, neljässä tunnissa voitaisiin kuulemma saavuttaa 15 MW:n tehon pudotus.
Minua viehättää hajautettu toimintamalli tässäkin. Olisihan taloyhtiöille ja pienteollisuudelle mielekkäämpää vaikuttaa itse ja toimia osana systeemiä sen sijaan, että joutuu hintapiikkien armoille tai tinkimään tuotannostaan taikka asuinmukavuudesta.
Olen varma, että moni kotitalous ja yritys haluaisi osallistua aktiivisesti uuteen suomalaiseen energiajärjestelmään omilla energiavarastoilla. Tämä ei ole unelmahöttöä vaan arkipäivää esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa. Siellä kiinteistöt ovat hankkineet omia akustoja, joihin voi varastoida yön halpoina hetkinä hankittua tai omilla aurinkopaneeleilla tuotettua ylimääräistä sähköä, jota myydään tai luovutetaan huippuhetkinä yleiseen verkkoon. Tämä pitää osaltaan markkinaa tasaisena – samoin hintoja.
Houkuttimia toimintaan ovat naapurissa olleet valtion Grön teknik -tukiporkkanat. Ruotsissa verottaja huomioi yksityishenkilöiden eduksi sekä asennustyöt että laitehankinnat toisin kuin meidän kotitalousvähennyksemme. Ruotsin malli on siinäkin kätevämpi, että vihreää teknologiaa hankkiva yksityishenkilö saa vähennyksen suoraan asennusyrityksen laskusta. Yritys sitten hakee vähennysrahat Ruotsin veroviranomaiselta.
Tällaisten kiinteistökohtaisten akustojen myynti ja asennukset onnistuisivat mainiosti jo nyt myös Suomen taloteknisiltä tukuilta ja urakoitsijoilta. Kuluttaja saa hyödyt energialaskuissaan ja pidemmällä tähtäimellä arvonsa säilyttävänä kotina, ja pienteollisuusyritykset välttävät hintapiikeistä johtuvat toimintahäiriöt. Olisiko näistä myyntiperusteluiksi jo nyt taloteknisille urakoitsijoille?
Uuden ajan energiajärjestelmässä tarvitaan eri ratkaisujen yhdistelmää. Fortum on esittänyt kapasiteettimarkkinaa, jossa energiantuottajille maksettaisiin myös varatuotannon ylläpidosta. Muita teollisen koon ratkaisuja säätövoiman tarpeeseen ovat pumppuvoimalat ja energiavarastot, joita Kemijoki oy:n ja Helenin kaltaiset toimijat ovat valmistelleet.
Toivon, että lainsäätäjämme ei aseta keinojen kirjossa yhtäkään toisten edelle vaan kannustaa monipuolisiin ratkaisuihin. Myös tukiporkkanat kuluttajien energiavarastoille Saksan ja Ruotsin tapaan olisivat tervetulleita meille.
Kirjoittaja Sallamaari Muhonen on STK:n toimitusjohtaja.
Lue myös:
